Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

LIONS D-PIIRI

Sivuston ylläpito


Kansainvälisen nuorisoleirin tanskalaisvieras vietti perhejakson Anjalankoskella

Lions Club Anjalankosken jäseniä yhdessä klubin presidentin Markku Pakkasen kanssa luovuttamassa klubin standaaria Laerke Pedersen Krudille.

Lions-järjestön nuorisovaihto-ohjelman kansainvälinen nuorisoleiri pidettiin Mäntyharjulla. Leirillä mukana ollut tanskalainen Laerke Pedersen Krudt vietti leiriin kuuluvan perhejakson Lions Club Anjalankosken Hanna ja Timo Vilkin perheen luona.

 

D-piirin kansainvälinen nuorisoleiri järjestetään kolmen vuoden välein. Tänä kesänä leiri järjestettiin heinä-elokuun vaihteessa Mäntyharjulla. Leiripaikkana toimi Mäntyharjun seurakunnan Lankaniemen leirikeskus. Leirille osallistui nuoria 22 eri maasta.

 

Leirillä järjestettiin monipuolista ohjelmaa. Ehkäpä riemastuttavin ohjelma oli suomalaisten lavatanssien opettelu. Leirin järjestelyistä vastasi Lions Club Mäntyharju.

 

Leiriin liittyy myös perhejakso, jossa leiriläiset tutustuvat Suomen kulttuuriin ja suomalaisen perheen elämään ja arkeen.

 

Tanskalaisvieras Anjalankoskella

 

Tanskan keskiosista kotoisin oleva Laerke Pedersen Krudt, 17, vietti leiriin kuuluvan perhejakson Lions Club Anjalankosken Hanna ja Timo Vilkin perheen luona. Laerke halusi oppia tuntemaan Suomen kulttuuria ja tutustua uusiin ihmisiin niin perhejaksolla kuin leirinkin aikana.

 

Laerke kertoi Lions Club Anjalankosken jäsenille kotiseudustaan, mm. erittäin tunnetusta ja suositusta huvipuistosta Legolandiasta sekä LEGO tehtaasta, joka on suuri työllistäjä alueella.

 

Anjalankosken klubin nuorisovaihtotoiminta on vilkastunut viime vuosina. Muutama vuosi sitten Anni Vilkki oli Lions-järjestön vaihto-oppilaana ulkomailla ja siitä lähtien toiminta on saanut uutta virtaa.

 

Lions Club Anjalankoski viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlia. Klubin verkkosivuihin voit tutustua .

 

Lions-järjestön kansainväliseen nuorisovaihto-ohjelmaan voit tutustua .

 

Teksti: Markku Pakkanen ja Kari Koponen

Yläkuva: Emma Vilkki, muut kuvat Mäntyharjun seurakunta ja Pekka Sopanen


Kansainvälinen nuorisoleiri pidettiin Lankaniemen leirikeskuksessa.
Kansainvälinen nuorisoleiri pidettiin Lankaniemen...
Pyhäveden rannalla sijaitseva Lankaniemi tarjosi hienot puitteet lierille.
Pyhäveden rannalla sijaitseva Lankaniemi tarjosi h...
Leirillä järjestettiin monipuolista ohjelmaa, mm. opastusta suomalaisen lavatanssin saloihin.
Leirillä järjestettiin monipuolista ohjelmaa, mm...

Pienen opettelun jälkeen lavatanssi sujui leiriläisiltä hienosti.
Pienen opettelun jälkeen lavatanssi sujui leiriläi...
Lavatanssin opettelu vaati tiukkaa keskittymistä.
Lavatanssin opettelu vaati tiukkaa keskittymistä.
"Finland is fabulous!" totesivat nuoret yhdestä suusta.
"Finland is fabulous!" totesivat nuoret yhdestä su...


Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin