Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

LIONS D-PIIRI

Sivuston ylläpito


Lappeenrannassa kerättiin vanhojen apteekkitavaroiden myynnillä lähes 3 000 euroa uudelle lastensairaalalle

Lions Club Lappeenrannan leijonat Tero Puumalainen (vas), Timo Lampi, Veli Jussila ja Ari Häkkinen tekemässä kauppaa vanhoilla apteekkitavaroilla.

Mitä saadaan aikaiseksi kun prikaatinkenraali evp, suurisydäminen apteekkari ja lionsklubi yhdistävät voimansa? Hieno tapahtuma ja lähes 3 000 euroa hyvään asiaan Uusi Lastensairaala 2017 hankkeelle.

 

Uusi Lastensairaala 2017 hankkeen alueellinen koordinaattori prikaatinkenraali evp Antti Lankinen, Lappeenrannan keskusapteekin apteekkari Ossi Sarvilahti ja Lions Club Lappeenranta järjestivät yhteistyössä Lappeenrannassa vanhan apteekkitavaran myyntitapahtuman lauantaina 27.9.2014.

 

Apteekkari Sarvilahti lahjoitti tapahtumaan yli 200 kappaletta upeita vanhoja apteekkilasipulloja sekä muita vanhoja apteekkitarvikkeita ja kirjoja. Suurin osa tuotteista oli 1940-luvulta ja osa vielä tätäkin vanhempaa. Monet tuotteet olivat peräisin luovutetun Petsamon apteekista, jonka jalanjäljillä Lappeenrannan keskusapteekki jatkaa toimintaansa.

 

Myyntitulot lahjoitettiin uudelle lastensairaalalle

 

Lions Club Lappeenrannan leijonat pystyttivät myyntipaikan ja huolehtivat tavaroiden myynnistä. Lähes kaikki apteekkitavarat saatiin myytyä ja tuloksena kertyi yli 2 900 euroa lahjoitettavaksi Uusi Lastensairaala

2017 hankkeelle.

 

Tapahtuma sai hienoa taustatukea tuotteiden hinnoittelun ja historian osalta apteekkineuvos Marcus Ollilta. Ilman hänen aukotonta asiantuntemustaan moni kysymys olisi jäänyt vastausta vaille.

 

Tapahtuman järjestäjät yllättyivät tapahtuman saamasta suosiosta. Tyylikkäät ja edelleen käyttökelpoiset vanhat apteekkilasipullot kiinnostivat tyylikkään ulkonäkönsä, kiinnostavan historiansa ja ylivertaisten säilytysominaisuuksien vuoksi. Ilmatiivit, lasiset hioskorkkipullot takasivat ennen lääkeaineiden säilyvyyden ja jatkossa niissä säilytetään kenties marjoja ja sieniä.

 

Samalla saatiin lisää varastotilaa apteekkiin ja lappeenrantalaisiin koteihin upeita käyttö ja koriste-esineitä.


Prikaatinkenraali evp Antti Lankinen (vas), Lions Club Lappeenrannan leijonat Kauko Pesonen, Risto Rantala, Erkki Hietamäki ja apteekkari Ossi Sarvilahti.
Prikaatinkenraali evp Antti Lankinen (vas), Lions...
Lähes kaikki apteekkari Ossi Sarvilahden lahjoittamat vanhat apteekkitavarat myytiin ja myyntituloina lahjoitettiin lähes 3 000 euroa uudelle lastensairaalalle.
Lähes kaikki apteekkari Ossi Sarvilahden lahjoitta...
Suomen Lions-liitto on Uusi Lastensairaala 2017 hankkeen kunnilahjoittaja. Lionsklubit ovat keränneet uudelle lastensairaalalle jo yli 100 000 euroa.
Suomen Lions-liitto on Uusi Lastensairaala 2017 ha...


Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin