Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

LIONS D-PIIRI

Sivuston ylläpito


Lions Club Heinola Jyrängön juhlavuoden lahjoitukset 12 000 euroa

Juhlavuoden lahjoitukset luovutettiin kolmelle yhdistykselle. Kuvassa oikealta MIETE ry:n toiminnanjohtaja Riikka Salmi, Leena Outinen ja Seppo Sundvall Heinolan seudun omaiset ja Läheiset ry:stä ja hoivapalvelujohtaja Kirsi Rantala Jyränkölän setlementti ry:stä. Vasemmalla klubin presidentti Jari Kovalainen.

Lions Club Heinola Jyränkö vietti toimintansa 50-vuotisjuhlaa maaliskuun lopulla. Klubi on perustettu 20.10.1964 ja perustamisjuhlaa vietettiin 20.3.21965. Klubin juhlavuoden raha- ja tavaralahjoitusten arvo on yhteensä yli 12 000 euroa.

 

Juhlassa luovutettiin lahjoitukset Jyränkölän setlementti ry:n saattohoitotoiminnalle, Heinolan seudun omaiset ja läheiset ry:lle ja Päijät-Hämeen Mielenterveystyön Tuki MIETE ry:lle. Yhteensä lahjoitusten arvo on 5 800 euroa.

 

Klubin muiden raha- ja tavaralahjoitusten arvo on tänä vuonna yli 6 000 euroa eli yhteensä klubin lahjoitukset juhlavuonna ovat yli 12 000 euroa. Tuen ja avun saajina ovat mm. lapset ja nuoret, vanhukset, sotaveteraanit ja vammaiset.

 

Klubin aktiivinen toiminta ja jäsenhankinta saivat kiitosta

 

Juhlapuheen pitänyt lionsjärjestön kansainvälinen johtaja Jouko Ruissalo totesi uusien jäsenten hankinnan olevan niin lionstoiminnan kuin muunkin yhdistystoiminnan suurin haaste.- Toisaalta Heinola Jyrängön onnistunut jäsenhankinta osoittaa, että kiinnostusta vapaaehtoistyöhön on, Ruissalo totesi.

 

Heinola Jyränkö on 49 jäsenellä D-piirin suurin klubi yhdessä Lions Club Hamina Bastionin kanssa.

 

D-piirin ja Lions-liiton tervehdyksen esittänyt piirikuvernööri Veijo Suhonen kiitteli myös klubin jäsenhankintaa ja aktiivista toimintaa. - Heinola Jyrängön arvot yhteiskuntavastuu, yhteenkuuluvaisuus, perinteet ja tulevaisuus sekä yhdessä viihtyminen luovat jatkossakin vahvan pohjan klubin toiminnalle, Suhonen totesi.

 

Nuorten Kesätyöpassi sai erityiskiitoksia

 

Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juuso Seppälä kiitteli puheessaan erityisesti Heinola Jyrängön ideoimaa nuorten Kesätyöpassia, jonka avulla on kahtena kesänä työllistetty jo yli 200 nuorta.

 

Heinolan seurakunnan talouspäällikkö Matti Halme kiitteli jo vuosia jatkunutta hyvää yhteistyötä klubimme kanssa. Yhteisiä projekteja ovat mm. kynttiläjätteen keräys hautausmailta, kynttilöiden hankkiminen ja sytytys sankarivainajien haudoille Itsenäisyyspäivänä sekä erilaisten konserttien järjestäminen ja kantoapu siunaustilaisuuksiin.

 

Ansioituneita jäseniä palkittiin

 

Juhlassa palkittiin myös ansioituneita jäseniä. Tuomo Lavoniukselle luovutettiin Lions-liiton myöntämä perustajajäsenen 50-vuotis ansiomerkki. Jukka Hietanen palkittiin ansiokkaasta työstä lionstoiminnassa Arne Ritari-killan jäsenyydellä ja LIONS-ritarin arvolla.

 

Juha Hersta, Seppo Laakso ja Sakari Liljaniemi palkittiin kansainvälisen säätiömme, Lions Clubs International Foundation, Melvin Jones-jäsenyydellä. Jäsenyys on arvokas tunnustus ansiokkaasta työstä klubissa ja lionstoiminnassa.

 

”Siitä on tullut parempi klubi kuin mitä osasimme kuvitella”

 

Juhlassa muisteltiin myös klubin toimintaa 50 vuoden ajalta. Jo edesmenneen klubin perustajajäsenen Simo Hangasluoman sanat, jotka hän lausui 10 vuotta sitten klubin 40-vuotisjuhlassa, pitävät edelleen paikkansa:

 

”Uskon, että useimmat perustajajäsenet ajattelisivat niin kuin minä nyt, että emme ihan tarkkaan tienneet mitä me olimme perustamassa, mutta siitä on tullut parempi klubi kuin mitä osasimme kuvitella”.

 

Lue koko uutinen ja katso lisää kuvia juhlasta Lions Club Heinola Jyrängön kotisivuilta

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin