Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

LIONS D-PIIRI

Leijonahenki

Suomen Leijona-järjestön tunnuslaulu on Leijonahenki.
Sen on sanoittanut Pauli Ylitalo ja sävel on pianisti-säveltäjä Risto Hiltusen.

 

Marssi henkii vahvaa perinnettä: "Sukupolvet ennen meitä luotu, sen perinnöksi jätti aikanaan...".
Samalla siinä viitataan myös tulevaisuuteen: "Saman hengen kun myös nuoret tuntee voimissaan, on tää aate voimissaan!"

 

Sanojen jälkeen on MP3 nappi. Painamalla tätä, voit kuunnella Leijonahengen - ja laulaa mukana!
Lisäksi pdf-tuloste, josta sanat ja nuotit. PPT-versio on heijastettavissa esim. kokouksen yhteydessä yleisölle.

 

LEIJONAHENKI

 

Säv. Risto Hiltunen
San. Pauli Ylitalo

 

Ne, joille osa leijonan on suotu,
on jatkajia aatteen arvokkaan.
Nuo sukupolvet, ennen meitä luotu,
sen perinnöksi jätti aikanaan.
Ja henki, jonka saimme sydämeen,
se vahvana on siellä edelleen.

 

Leijonahenki! On meille tärkeää.
Leijonahenki! Se meitä yhdistää.
Saman hengen kun myös nuoret tuntee toimissaan,
on tää aate voimissaan.

 

On leijonia Pohjantähden alla,
me saimme kodiksemme hienon maan.
Ja leijonat, nuo toiset maailmalla,
ei unohdu ne meiltä milloinkaan.
Me yhteistyöllä voimme rakentaa
nyt maailmasta vielä parempaa.

 

Leijonahenki! On meille tärkeää.
Leijonahenki! Se meitä yhdistää.
Saman hengen kun myös nuoret tuntee toimissaan,
on tää aate voimissaan.


Leijonahenki - mp3

 


Leijonahenki - pdf

 

 


Leijonahenki - PowerPoint 

 

 

 

10.3.2020
Soi, laulu Leijonain, soi raikuen,
taa merten, mannerten
vie kaikkialle veljesviesti!

Maan mahti voimakkain on yhteistyö

maan onni varma vain,

kun miehet, kansat veljenkättä lyö.


Niin työhön, Leijonat, jok´ a...
10.3.2020
Markus Flaaming on koostanut Lions-magazineen yhteenvedon tunnussävelen eri vaiheista. Se on luettavissa oheisesta pdf:stä.


Sivuston ylläpito


Seuraa meitä
Facebook