Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

LIONS E-PIIRI

Leijonat ja klubit - Me palvelemme

LCIF Kehitysjohtajan Paul Steele:n kirje

Lions Club Internationalin säätiö (LCIF) on käynnistänyt Campaign 100: LCIF Empowering Service -varainkeruukampanjan. Kampanjan varoilla tuetaan nykyajan kriittisiin haasteisiin vastaavia avustuksia ja hankkeita.  LCIF:lle lahjoitetut varat osoitetaan täysimääräisinä Lionien johtamiin hankkeisiin. Lions-johtajien tehtävä on tunnistaa omien yhteisöjensä tarpeet.  Heidän syvällinen tietämyksensä yhteisöistään ja niiden asukkaista tekee avustuksista vaikuttavia, kestäviä ja kustannustehokkaita. Tämä on olennainen osa kaikkia projektejamme, mutta parhaiten se näkyy katastrofityössämme.

 

Luonnonkatastrofien jälkeinen tiheä uutisointi keskittyy usein vain menehtyneiden määrään, tuhoutuneisiin koteihin ja välittömään tarvikepulaan.  Keskittyminen vain välittömiin vaikutuksiin johtaa kuitenkin siihen, että kansainvälinen yleisö jää epätietoiseksi pitkäaikaisista vaikutuksista, kuten tuhoutuneista viljelyksistä johtuvasta nälänhädästä, tai kuolemista, jotka aiheutuvat siitä, että alueen sairaalat ovat raunioina.  Lionit ovat itse jälleenrakennettavien yhteisöjen jäseniä. Katastrofialueet olivat ennen heidän kotinsa, he ovat itse kokeneet naapurustonsa tuhon ja he jäävät huolehtimaan jälleenrakennuksesta vielä pitkään sen jälkeen, kun muut avustusjärjestöt ovat lähteneet pois. Lions-johtajien maine ja sydän on kiinni hankkeissamme.  

Nykyinen vuosisata tuo uusia ja kasvavia haasteita.  Tiedämme, että köyhissä maissa kuolee lapsia syöpäsairauksiin 60 prosenttia enemmän kuin rikkaissa maissa, koska he eivät pääse hoitoon.  Tulvien odotetaan lisääntyvän 15 prosentilla vuosittain, ja syynä on ihmiskunnan kiireellisin uhka: ilmastonmuutos. Näiden katastrofien vaikutukset ulottuvat laajalle: ongelmia ovat muun muassa nälkä, aliravitsemus ja taudit sekä näkökykyyn, hygieniaan ja puhtaaseen veteen liittyvät puutteet.  Me puutumme näihin ongelmiin paikallisesti jäsentemme avulla, yhteisö kerrallaan.  

 

Äskettäisen Tampereen-vierailuni aikana keskustelin näistä aiheista 26 piirikuvernöörin, varapiirikuvernöörin ja LCFI-piirikoordinaattorin kanssa.  Suomen Lions-yhteisön intohimo teki minuun suuren vaikutuksen. Tämä kirjoitus on laaja avunpyyntö. Haluamme olla valmiita auttamaan niin teidän yhteisöjänne kuin Lions-yhteisöjä ympäri maailman, jotta voimme yhdessä rakentaa kestävämpää ja vahvempaa maailmaa.  Tarvitsemme kuitenkin apuanne. Kaikilla ei ole, mistä antaa. Mutta jos on, toivomme, että sinä tai klubisi harkitsisitte minkä tahansa suuruista lahjoitusta kampanjamme avuksi. Jäsenemme ovat avain menestykseemme. 


LCIF Kehitysosasto

 

Paul Steele

 

Alueellinen kehitysjohtaja
Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka


Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin