Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

LIONS E-PIIRI

Leijonat ja klubit - Me palvelemme

Lempäälään uusi yhtenäisklubi Kipinä

Uusi Lions Klubi Lempäälään

Lempäälään perustettiin  9.4.2017 uusi Lions Klubi, joka sai nimekseen Lions Club Lempäälä/Kipinä.


Paikalla oli 22 perustamiskirjan allekirjoittajaa joista vain kolmella oli aikaisempaa Lions-taustaa.
Klubi liitettiin kansainvälisen palvelujärjestön Lions Club Internationalin jäseneksi, jonka teemana on
 ” WeServe-me palvelemme”
Klubin presidentiksi nimettiin Ilkka Kivelä, sihteeriksi Jouni Vaitniemi ja rahastonhoitajaksi Minna Ainasvuori.
Lempäälässä on toiminut näihin päiviin saakka neljä klubia, joista kaksi on naisklubia.


Nyt perustettava klubi on alueemme ensimmäinen yhtenäisklubi, jossa niin miehet, kuin naisetkin ovat leijonia,myös lapset voivat olla mukana toiminnassa.
Uusi klubi vietti perustamisjuhlaa lauantaina 17.6.2017
Juhlapäivä aloitettiin muistamalla sotiemme sankarivainajia.
Kukkatervehdyksen laskivat sankarihaudalleIlkka Kivelä ja Jouni Vaitniemi.
Iltajuhla pidettiin Lempäälän Nuorisoseuran Talolla. Alkutervehdysten ja illallisen jälkeen
Sanni ja Samuli Ainasvuori esittivät huikeat tanssiesitykset.
Piirikuvernööri Reijo Lumme suoritti jäsenten vastaanottoseremonian, luovuttaen jokaiselle
perustajajäsenelle kunniakirjan sekä Lions merkin, joka osoittaa merkin kantajan olevan Lions International
100-v. juhlavuotena perustetun klubin jäsen.


Tilaisuudessa palkittiin Ilkka Kivelä ja Jouni Vaitniemi Lions 100-v. Centennial Club Organizer merkillä.
Olli Ainasvuorelleluovutetiin piirikuvernöörin ansiotähti.
Lempäälän Kunnan tervehdyksen juhlaan toi kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Hakala.
Juhlaan toivat tervehdyksensä myös muut Lempäälän Lions klubit sekä Vesilahden klubi.
Virallisen osuuden jälkeen juhlijoita viihdytti tanssiorkesteri Rautalankaa Rajalle.

Raportoijana Jouni Vaitniemi.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin