Tammikuu 2016

Loppiainen (kat., ev.lut), Teofania (ort.)

6.1.2016

Loppiaiseksi kutsutaan päivää, jolloin kristillisen perinteen mukaan kolme itämaan tietäjää tulivat Betlehemiin vierailemaan jouluna syntyneen Jeesus-lapsen luona lahjoineen. Etelä-Amerikassa lapset laittavat kenkänsä esille ja odottavat innokkaasti kolmea kuningasta, sillä aamulla kengissä on lahjoja. Ranskassa leivotaan kuninkaiden kakkuja, joiden sisään piilotetaan maskotti. Maskotin löytäjä saa olla päivän kuninkaana tai kuningattarena.

 

Ortodoksit muistavat tänään Kristuksen kastetta Teofania-juhlassa. Vesi siunataan kirkossa tai veden äärellä ja sitä pirskotellaan ihmisten päälle.

Loppiaista on vietetty jo 200-luvulta alkaen. Juhlan varhainen nimi on epifania eli ilmestys tai teofania eli Jumalan ilmestys. Kristinuskon mukaan on kyse Jumalan ilmestymisestä maailmaan pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.


Läntisessä perinteessä loppiaista vietetään varhaisella keskiajalla muodostuneen perinteen mukaisesti Itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Monissa maissa sitä nimitetäänkin myös kolmen kuninkaan juhlaksi. Lännen perinteessä loppiaisen evankeliumi kertoo idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Tietäjät olivat vieraiden kansojen edustajia.


Loppiaisen vietto päättää suomalaisessa perinteessä joulun pyhäpäivät, mihin sen suomenkielinen nimi myös viittaa. Vanhan perinteen mukaisesti on saatettu kuitenkin katsoa jouluajan loppuvan vasta nuutinpäivään.


Ortodoksisessa kirkossa juhlaa kutsutaan nimellä teofania ja se on yksi 12 suuresta juhlasta. Teofania on tärkeä, koska Jumalan ajatellaan ilmestyneen juuri kasteessa ensimmäisen kerran ihmiskunnalle Pyhänä Kolminaisuutena, eli Isänä, Poikana ja Pyhänä henkenä.


Ortodokseille teofania on Vapahtajan kasteen juhla ja jouluajan huipentuma. Se onkin ortodoksikirkossa suosittu kastepäivä.

Teofania-juhlassa suoritetaan myös suuri vedenpyhitys. Veden ääressä tai kirkossa siunataan vesi ja sitä pirskotellaan ihmisten päälle. 


Kreikassa meren rannalla pappi siunaa veden ja heittää ristin veteen. Nuoret miehet sukeltavat veteen ja etsivät ristin.


Etiopiassa teofania on yksi vuoden tärkeimmistä juhlista. Nimitystä epifania myös käytetään, eritoten englanninkielisten ortodoksien keskuudessa.


Venäjällä teofaniaa vietetään 19. tammikuuta johtuen siitä, että Venäjän ortodoksinen kirkko seuraa yhä juliaanista kalenteria, jonka juhlat osuvat 13 päivää myöhemmäksi kuin gregoriaanisessa kalenterissa.


Lähteitä:

Pentti Lempiäinen: Pyhät ajat

USKOT-foorumin kalenteri: www.uskot-resa.fi/

ortodoksi.net

Katolinen Pyhän Henrikin kirkko, Pyhän Henrikin aukio 1, Helsinki
Kansalliset
Kristinusko
Juutalaisuus
Islam
Buddhalaisuus
Hindulaisuus ja Krishna-tietoisuus
Tammikuu 2016