JUHLAKALENTERI 2017-2018

Ajan laskusta ja kalentereista

Ajanlaskut eri perinteissä

Kalentereita sekä ajanlaskutapoja on useita erilaisia ja eri kalentereita saatetaan käyttää myös rinnakkain. Kalenteri ja ajanlasku sekä vuorokauden ajan vaihtuminen ovat sinänsä aina sopimuksenvarainen asia. Meillä länsimaissa on käytössä niin kutsuttu gregoriaaninen kalenteri, joka vakiintui katolisessa maailmassa 1500-luvulla ja Suomessa virallisesti 1753. Tammikuun ensimmäisestä päivästä alkavaa, vuoden kahteentoista kuukauteen jakavaa kalenteria käytetään nykyisin kaikkialla maailmassa, mutta sen rinnalla elää eri uskontojen ja kulttuuriperinteiden vaikutuksesta muitakin vuosijärjestelmiä. Vuoden alun eri ajankohtien lisäksi ne erottaa omasta ajanlaskustamme se, että vuosilukuja ei lasketa Kristuksen syntymästä, vaan esimerkiksi maailman luomisesta tai jostakin muusta historiallisesta tai uskonnollisesta tapahtumasta.

 

Eri ajanlaskutavat perustuvat usein kuun tai auringon liikkeisiin, josta aikaa mitataan. Myös kuu- ja aurinkokalenterin yhdistelmää käytettiin yleisesti antiikissa. Tänä päivänä esimerkiksi juutalainen kalenteri on kuu-aurinkokalenteri. Muinaisten egyptiläisten kalenteri, josta tämän hetkinen Egyptissä käytössä oleva koptilainen kalenteri ja Etiopian kalenteri periytyvät, oli puolestaan ensimmäinen puhdas aurinkokalenteri. Tähän kalenteriin myös juliaaninen ja gregoriaaninen kalenteri juontaa juurensa.

 

Juliaaninen kalenteri otettiin käyttöön antiikin Roomassa, Julius Caesarin hallintokauden aikana, mistä kalenteri on myös saanut nimityksensä. Tällöin vuoden alkamisajankohta määrättiin alkavaksi 1. tammikuuta. Käytännössä tämä ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi ja monessa Euroopan maissa vuosi vaihtui kristillisellä ajalla jonain muuna ajankohtana, esimerkiksi Marian ilmestyspäivänä. Alkuaan roomalaisten vuosi alkoi maaliskuusta. Siitä johtuen vuoden yhdeksättä kuukautta eli syyskuuta sanotaan monissa kielissä vieläkin seitsemänneksi (September), kymmenettä eli lokakuuta kahdeksanneksi (October), marraskuuta yhdeksänneksi (November) ja joulukuuta kymmenenneksi (December) (vrt, latinan numerot. 7”septem”, 8 ”octo”, 9”novem” ja 10”decem”). Keskiajalla pyrkimykset yhtenäiseen kalenteriin yleistyivät käytännön syistä. Lopullisesti tammikuun alku vakiintui vuoden aluksi kuitenkin vasta 1753, kun juliaanisesta kalenterista siirryttiin gregoriaaniseen.

 

Gregoriaaniseen kalenteriin juliaanisesta kalenterista siirtyminen johtui siitä että, juliaanisen ajanlaskun mukaan vuoden keskipituus on 365 päivää ja 6 tuntia, vaikka aurinkovuosi todellisuudessa on 11 minuuttia ja 14 sekuntia lyhempi. Siten juliaaninen vuosi jää aina 128 vuodessa yhden vuorokauden jälkeen aurinkovuodesta. Asia korjattiin paavi Gregorius XIII:n aikana 1582, jolloin ero oli kasvanut jo 10 vuorokauteen. Gregoriaanisen kalenterin mukaan karkausvuosia on joka neljäs vuosi, mutta poikkeuksena ovat täydet sata luvut. Gregoriaaninen kalenterikaan ei ole aivan tarkka, vaan poikkeaa aurinkovuodesta yhden vuorokauden noin 3300 vuodessa.  Juliaanista kalenteria käytetään yhä ortodoksisessa maailmassa. Tästä syystä esimerkiksi Venäjän ortodoksien juhlienviettoajat poikkeavat hieman gregoriaanista kalenteria noudattavien kristittyjen juhlien ajankohdasta. Juliaanista kalenteria on korjattu Konstantinopolin yleisortodoksisen kirkolliskokouksen päätöksellä vuonna 1923. Tästä kalenterista käytetään myös nimitystä uusi kalenteri. Korjauksen tarkoitus oli yhtenäistää juliaaninen kalenteri  gregoriaanisen kalenterin kanssa niin, että syyskuun viimeistä päivää vuonna 1923 seurasi lokakuun 14. päivä korjatussa kalenterissa, joten ikään kuin hypättiin eteenpäin 13 päivää. Uutta kalenteria käytetään muun muassa Konstantinopolin, Aleksandrian, Antiokian, Kreikan, Kyproksen, Romanian, Puolan ja Bulgarianortodoksisissa kirkoissa. Muusta ortodoksimaailmasta poiketen Suomen ja Viron  ortodoksit noudattavat gregoriaanista kalenteria. Gregoriaaninen kalenteri on tällä hetkellä 13 päivää edellä vanhaa juliaanista kalenteria.

 

Juutalainen kalenteri, jossa vuosiluvut lasketaan Tooraa seuraten maailman luomisesta, pohjautui varhaisempaan Babyloniassa kehitettyyn kalenteriin. Siinä yhdistyivät kuu- ja aurinkovuosi. Antiikin Kreikassa ja Roomassa seurattiin kuuvuotta, joka jakaantui kuun kierron mukaan kahteentoista 28 päivän kuukauteen. Tämä tasattiin aurinkovuoden kanssa karkauskuukausilla. Juutalainen uskonnollinen kalenteri noudattaa yhä tätä laskutapaa. Juutalaiset vuorokaudet ja juhlapyhät alkavat aattoillan auringonlaskusta ja kestävät kalenteriin merkityn päivän illan auringonlaskuun.

 

Islamilainen kalenteri on ainoa nykyään käytössä oleva puhdas kuukalenteri. Se perustuu siis kuun vaiheisiin. Uusi kuukausi alkaa aina uuden kuunsirpin ilmestymisestä taivaalle. Kuukausi kestää 29–30 päivään ja loppuu uuden kuun tulemiseen. Islamilaisessa kalenterissa vuorokausi vaihtuu auringonlaskun jälkeen. Esimerkiksi perjantain vietto aloitetaan jo torstai-iltana. Islamilainen kalenterivuosi on lyhyempi kuin aurinkovuosi, joten kalenterin uusivuosi ja juhlat siirtyvät hitaasti vuodenajasta toiseen.

Islamilaiset kuukaudet:

 

  1. Muharram
  2. Safar
  3. Rabia al awwal
  4. Rabia al thani
  5. Jumada al ula
  6. Jumada al thani
  7. Rajab
  8. Shában
  9. Ramadan
  10. Shawwal
  11. Dhu al qada
  12. Dhu al hijjah

 

Muslimit aloittavat ajanlaskunsa Muhammedin muutosta Mekasta Medinaan vuonna 622 (hijra). Islamilaisessa kalenterissa lyhennettä A.H. (after Hijra) käytetään samalla lailla laskettaessa aikaa jälkeen ajanlaskun alun kuin länsimaalaisessa kalenterissa lyhennettä jKr. (jälkeen Kristuksen syntymän, Lat. AD Anno Domini).

 

Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on käytössä lukuisia muitakin kalentereita ja erilaisia ajanlaskutapoja. Sinänsä ”uusivuosi” on siis aina sopimuksenvarainen asia ja tarkastellessamme eri uskontoperinteiden uusiavuosia huomaamme vuoden vaihtuvan eri aikoina eri kulttuuri- ja uskontoperinteissä.


Suomalainen nimipäiväkalenteri


Nimipäivät ovat suomalaisessa perinteessä vakiintuneet juhlapäiviksi syntymäpäiväjuhlien vieton rinnalle. Nimipäivänä saatetaan muistaa nimipäiväkortein tai esimerkiksi nimipäiväkahveilla. Vaikka nimipäivänvietolla ei nykypäivänä olekaan uskonnollista merkitystä se on periytynyt almanakkaan katolisen kirkon pyhimyspäivien vietosta.  Katolisella ajalla lapselle annettiin nimi mieluiten jonkun pyhimyksen mukaan, ja katolinen kirkko edellyttää edelleenkin, että kasteessa annettavilla nimillä on kristillinen merkitys. Nimipäivän vietto liittyy tällöin nimen ilmaiseman pyhän ihmisen juhlapäivään. Katolisen kristillisen kasvatuksen tehtävänä on selvittää lapselle nimen valinnan perusteet ja opettaa häntä rukouselämässään keskustelemaan nimikkopyhänsä kanssa sekä luottamaan, että tämä esirukouksillaan tukee häntä läpi elämän.

 

Vaikka nimipäivän vietto on Suomessa vakiintunut vasta reformaation jälkeen, jolloin pyhimykset eivät evankelis-luterilaisessa perinteessä näytelleet niin suurta osaa, on nimipäivien juhlinta vakiintunut suomalaisessa kansanperinteessä yleiseksi tavaksi. Noin 40 prosenttia nimipäivän nimistä on kirkollista alkuperää ja suurin osa kristillisperäisistä nimistä vielä alkuperäisillä paikoillaan. Nykyisin nimipäiviä samassa mielessä kuin meillä, juhlitaan vain Ruotsissa ja joissain määrin Norjassa. Muualla nimipäivien vietto on tapana kutakuinkin tuntematon.

 

Lähteitä:

Lempiäinen, Pentti: Pyhät ajat. Kirjapaja 2008. 6. uudistettu painos.

Oja, Heikki: Aikakirja 2007. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto

Parland, Milena: Juhlitaan yhdessä! Schildts 2010.