Maaliskuu 2019

Purim


21.3.2019

Purim-juhla on juutalaisille naamiaisten aikaa. Sekä lapset että aikuiset pukeutuvat naamiaiasuihin. Synagogassa luetaan Esterin kirja, jossa kerrotaan kuinka nuori ja rohkea Ester-kuningatar pelasti juutalaisen kansansa. Naamiaisissa on tapana pukeutua esimerkiksi juuri Esteriksi tai sitten pahaksi Haman-hahmoksi. Tähän iloiseen ja riehakkaaseen koko perheen juhlaan kuuluu myös musiikkia, tanssia sekä kovaääniset jänisräikät.

Purim on hyvin iloinen juhla, jolloin on lupa pitää hauskaa.


Purimina muistellaan Persian juutalaisten pelastumista juonesta, jolla Kserkses-kuninkaan neuvonantaja Haman yritti tuhota heidät. Tapahtuma on kuvattu Vanhan testamentin Esterin kirjassa. 


Purimin viettoon kuuluu Esterin kirjan lukeminen synagoogassa ja lahjojen antaminen köyhille. Sen jälkeen vietetään juhlaa, jota varten pukeudutaan usein naamiaisasuihin. Purim ei ole yhtä tärkeä juhla kuin Tooran määrittelemät pyhäpäivät. Siksi työnteko on yleensä sallittua.


Juutalaisen kalenterin mukaan päivä alkaa ja päättyy aina illalla auringon laskiessa. Purimin vietto aloitetaankin synagogassa iltajumalanpalveluksena, jossa luetaan Esterin kirja eli megila.


Lähteitä:

Helsingin juutalaisen seurakunnan sivut: www.jchelsinki.fi

USKOT-foorumin kalenteri: www.uskot-resa.fi/

Wikipedia



Purim -pöytä Annantalolla. Annankatu 30, Helsinki
Kansalliset
Kristinusko
Juutalaisuus
Islam
Buddhalaisuus
Hindulaisuus ja Krishna-tietoisuus
Maaliskuu 2019