Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

Lions Club Hamina /

Bastioni

Mitä klubimme tekee?

Lions Club Hamina/Bastioni on perustettu 19.4.1974, mistä lähtien olemme tehneet vapaaehtoistyötä oman paikkakuntamme hyväksi. Lisäksi olemme osallistuneet lionsien valtakunnallisiin ja kansainvälisiin varojenkeräyshankkeisiin.

 

Klubimme toimintaa ohjaa lionsjärjestön tunnuslause: We serve-  Me palvelemme-  Vi tjäna

 
 

Vapaaehtoistyötä kotipaikkamme hyväksi

Klubimme palvelutoiminta kohdistuu nuorisoon, vanhusväestöön, sotiemme veteraaneihin ja muihin avun tarpeessa oleviin.

 

Lionstoiminta ei pyri korvaamaan yhteiskunnan peruspalveluja, vaan vapaaehtoistyöllä annetaan apua kohteisiin, jotka jäävät usein hoitamatta julkisin varoin. Tämä apu voi olla pienille ryhmille ja yksittäisille ihmisille hyvinkin merkittävää.

 

 

Lahjoituksia ja talkootyötä

Varainkeruuaktiviteeteilla keräämämme varat ohjaamme lyhentämättöminä avustustoimintaan. Kyseisiä varoja ei käytetä klubin muuhun toimintaan, vaan se rahoitetaan jäsenmaksuilla.

 

Vuosien varrella on ollut monenlaisia varainkeruu- ja palveluaktiviteetteja. Tällä hetkellä tärkein ja näkyvin varainkeruuaktiviteettimme on vuosittain järjestettävä .

 

Säännöllisenä palveluaktiviteettina on hautaankantoapu, jota järjestämme yhteistyössä kahden muun paikkakunnalla toimivan lionsklubin kanssa. Toimeksiannot tulevat seurakunnalta ja hautaustoimistoilta. Palvelusta veloitamme 25 € henkilöltä.

 

Tärkein avustuskohteemme on nuorison harrastustoiminta. Oppilaitoksille lahjoitettujen stipendien jakoperusteena ei ole yksinomaan opintomenestys, ensisijaisesti esimerkillisyys, positiivisuus, ahkeruus,ja tovereista välittäminen.

 

Osallistumme myös valtakunnallisiin ja maailmanlaajuisiin aktivitetteihin. Klubillamme on kummilapsi Sri Lankassa.

  

 

Oletko kiinnostunut lions-työstä?

Mikäli olet kiinnostunut lions-työstä, katso .



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry D-piiri D-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin