Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

Lions Club

Heinola Tähdet ry

Sinustako klubimme uusi Tähti?

Suomalainen tulkinta LIONS-sanasta kuuluu näin:

 

Luovuta

Isänmaasi

Onnellisempana

Nouseville

Sukupolville

 

Lionismin toiminta-ajatuksena on toimia lasten ja nuorten terveen elämän turvaamiseksi sekä ikääntyvien, perheiden, vammaisten ja muiden apua tarvitsevien tukemiseksi. Jäsenet pääsevät kehittymään ihmisinä sosiaalisessa yhteisössä.

 

on ollut maailmassa jo yli 90 vuotta. Tänään Lions-toimintaa on 205 maassa. Paikallisia klubeja on yli 45 000 ja niissä on jäseniä yli 1,3 miljoonaa. Keskusjohto on USA:ssa.

 

Suomessa on 951 paikallista klubia ja niissä yhteensä 26 000 jäsentä. Suomen ensimmäinen klubi perustettiin Helsinkiin vuonna 1950. on jakaantunut neljääntoista piiriin. Kaakkois-Suomi muodostaa , johon klubimme kuuluu.

 

Lions-toiminta eroaa muista palvelujärjestöistä siinä, että toiminnan ytimen muodostaa palkaton palvelutyö eli meille suomalaisille tuttu, perinteinen talkootyö hyvän asian hyväksi.

 

Paikallisklubeihin valitaan aina vuodeksi kerrallaan hallitus. Klubi-iltoja vietetään kerran kuukaudessa elokuusta toukokuuhun. Toimintamme tarjoaa jäsenille mahdollisuuden osallistua aktiiviseen ja positiiviseen hyväntekeväisyystoimintaan sekä mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin.

 

Klubimme jäseniksi kutsutaan erilaisten ammattien edustajia. Lions-toiminta antaa palvelun ohella myös virkistystä ja voimia eteenpäin jaksamiseen. Antaessaan saa.

 

Alla olevista linkeistä saat lisätietoja Lions-toiminnasta.

 

 (Kansainvälisen liiton suomenkieliset verkkosivut)

 (Kansainvälisen Lions säätiön suomenkieliset sivut)

 (Suomen Lions-liiton lehti)

 

Mikäli kiinnostuit Lions-toiminnasta täytä alla oleva lomake ja lähetä se meille. Otamme sinuun yhteyttä ja kerromme lisää klubimme toiminnasta. Keskustellaan yhdessä olisitko sinä klubimme uusi Tähti.


Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia.


Lähettäjän nimi:
*
Lähettäjän sähköpostiosoite:
*
Lähettäjän puhelinnumero:
*
Kerro lyhyesti miksi kiinnostuit Lions-toiminnasta:
*
Ottakaa minuun yhteyttä:
*

    Sähköpostilla
    Puhelimitse


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           D-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin