Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Kauden päätösristeily Helsingin saaristossa

Presidentti Mikko Liski palkitsi klubin arvokkaimmalla palkinnolla - leijonapatsaalla - sihteeri Kari Kammosen.Tietämättä itselleen kohdistetusta leijonapalkinnosta Kari Kammonen oli päättänyt lahjoittaa klubille toisen leijonapalkinnon kiertopalkinnoksi kulloinkin kautensa päättävälle presidentille. Tällä ensimmäisellä kerralla uuden palkinnon sai vuodeksi haltuunsa Mikko Liski.Kauden päätösillallinen nautittiin 7.5.2013 risteillen Helsingin saaristossa.  Upea sää ja Rojal Linen maittava noutopöytä antoivat sille miellyttävät puitteet.  Avec-tilaisuudessa oli osanottajia yli 20.

Perinteisesti presidentti palkitsi päätöstilaisuudessa aktiivisimpia jäseniä.  Sadan prosentin merkin sai peräti 12 floorankenttäläistä.  Aktiivisuus oli siis ollut korkeaa laajalla rintamalla.

Arvostetuimman huomionosoituksen - kiertopalkintona jaettavan Aimo Viitalan lahjoittaman leijonapatsaan - presidentti Mikko Liski myönsi Kari Kammoselle.  Se oli osoitus siitä, että sihteeri oli tehnyt työnsä erittäin hyvin.

Kiertopalkinnon jalustassa on kaiverrettuna huomionosoituksen tähän saakka saaneiden nimet, yli 20 nimeä.

Tietämättä saamastaan huomionosoituksesta Kari oli tuonut laivalle hiukan toisentyyppisen leijonapatsaan.  Hän lahjoitti sen klubille kiertopalkinnoksi.  Sen saisi muistoksi kotiinsa / työpaikalleen aina kautensa päättävä presidentti.  Tällä ensimmäisellä kerralla sen siis sai Mikko Liski.

Antti Tuomikoski

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin