Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Korkeantason valokuvausoppia: "Kaikki kuvaa parempia valokuvia"

Pekka Punkari antoi klubillemme korkean tason valokuvausoppia tammikuun kokouksessa.  Pekka on julkaissut useampiakin alan oppikirjoja.  Viimeisin ilmestyi aivan vuoden 2019 alussa.  Hän näytti valkokankaalle, kuinka aivan pienilläkin toimenpiteillä kuviin saa uutta elävyyttä. - Huippukuvaajan oli kutsunut kokoukseemme Jaakko Koskinen, no kukas muu.

Elävällä esiintymisellään Pekka osoitti, kuinka "yksikin korjausliike voi nostaa otokset aivan uudelle tasolle."

Pekka kertoo, että arvioiden mukaan tänä päivänä otetaan 93 % kuvista puhelinkameroilla.  Hänen tavoitteenaan onkin, että kunnon kuvia voisi ottaa kaikilla kehittyneillä kameroilla.  Kaksi rajausta Pekka sentään tekee: revontulien sekä tähtitaivaan / linnunradan kuvaaminen vaatii järjestelmäkameraa.

Hienovaraisesti Pekka muistuttaa meitä valokuvaukseen liittyvistä, osin kirjoittamattomista säännöistä.  Kotipihoille ei saa tähdätä, ja pihassa ollessa kuvaamiseen täytyy saada lupa.  Niin ikään kotien ja jopa parvekkeiden sekä autojen sisätilojen kuvaaminen on luvanvaraista.  Listaa luonnollisesti voisi jatkaa, mutta luvallisia kuvauskohteita on aivan tarpeeksi.

Kokouksessa neljälle jaettiin Chevronit

Tammikuun kokoukseemme osallistui toinenkin vieras, N-piirin kuvernöörikunnan edustajana 2. varapiirikuvernööri Markku Vesikallio.  Neljälle paikalla olleelle jäsenelle oli tullut jäsenyyden määrävuosia täyteen, ja varapiirikuvernööri ojensi heille Päämajan myöntämät Chevronit: Hannu Salolle (35 v.), Mikko Latvalle (30 v.), Kari Vennolle (25 v.) ja Simo Pääkköselle (10 v.).  Chevronit luovutti klubivierailulla ollut varapiirikuvernööri Markku Vesikallio. 

Mikko Latva sai Floorankentän perustajajäsenenä 30-vuotis Chevronin, tulihan syksyllä 2018 kuluneeksi 30 vuotta Floorankentän perustamisesta.  Hannu Salo taas sai 35-vuotis Chevronin, sillä hän oli liittynyt LC Helsinki Länsi-Pasilan jäseneksi jo 1983, ja sieltä hän on myöhemmin (2004) siirtynyt Floorankentän jäseneksi.

Kauden aikana sai neljä muutakin Floorankentän jäsentä Chevronin ja ne jaettiin saajilleen eri tilaisuuksissa: Kauko Palvalin (30 v.), Jukka Soisalon-Soininen (30 v.), Harri Strömberg (25 v.) ja Hannu Rantapää (20 v.).  Ennen Floorankenttään siirtymistään Harri Srömberg oli LC Helsinki Tammisalon jäsen (1993-2009). 

Teksti ja kuvat: Antti Tuomikoski



Pekka Punkarin valokuvauksen oppikirja: Kaikki kuvaavat parempia valokuvia ja videoita.
Pekka Punkarin valokuvauksen oppikirja: Kaikki kuv...
Pekka Punkarin ohje: "Yksikin korjausliike" voi nostaa otokset aivan uudelle tasolle.
Pekka Punkarin ohje: "Yksikin korjausliike" voi no...
Pöydän päässä istuivat 2.VDG Markku Vesikallio ja presidentti Pertti Huovinen.
Pöydän päässä istuivat 2.VDG Markku Vesikallio ja...

Floorankenttäläisiä oppimassa ottamaan entistä parempia valokuvia.
Floorankenttäläisiä oppimassa ottamaan entistä par...
Piirihallituksen tervehdyksen toi 2.VDG Markku Vesikallio.
Piirihallituksen tervehdyksen toi 2.VDG Markku Ves...
Jäsenyyden määrävuotisen Chevronin saivat tässä kokouksessa Hannu Salo (vas., 35 v.), Mikko Latva (30 v.), Kari Vento (25 v.) ja Simo Pääkkönen (10 v.).  Kuvassa oikealla Päämajan lähettämät Chevronit luovuttanut varapiirikuvernööri Markku Vesikallio.
Jäsenyyden määrävuotisen Chevronin saivat tässä ko...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin