Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Tutustuttiin Ilolan arboretumiin Salon Kiikalassa

Olimme perjantaina 24.5.2019 LC Kiikalan vieraana ja tutustuimme Ilolan arboretumiin Salon Kiikalassa. Illalla saunoimme. Lauantaiaamuna molempien klubien parhaat (2+2) golfaajat ottivat yhteen Salo Golfin kentällä.

Arboretumiin eli puulajipuistoon tutustuttiin sen omistajan Ari Laakson johdolla. Teimme puolentoistatunnin kävelyretken kaivetun lammen ympäri. Arboretumin pinta-ala on 12 hehtaaria. Kuvista näkee, kuinka paljon jo nyt, siis toukokuun loppupuolella (24.5.2019) siellä on kukkia. Kauneimmillaan kukkaloisto alppiruusumetsikköineen tapaa olla kesäkuun ensimmäisellä tai toisella viikolla.

Laakso kertoi, että omistamansa arboretum on hänen harrastuksensa. Töissä hän on puutarhurina Salon kaupungilla.

Alueella on yli kymmenentuhatta kasvia. Mikään keräilijä hän ei sano olevansa, vaan hän hankkii vain sellaisia uusia kasveja ,"joista hän itse tykkää." 

Saunomassa Rekijoen myllyllä

Rekijoen mylly oli meille tuttu paikka ainakin kahdelta vierailulta. Myllyn omistaja ja Kiikalan klubin presidentti Timo Jauhanen esitteli myllyn historiaa ja samalla hiukan suvunsakin historiaa.

Nimittäin myllyn on rakennuttanut hänen isoisänsä isä 1800 luvulla. Myllyyn on aikanaan kuulunut myös saha.  Nykyään alueella on kesäisiä matkailupalveluja.

Suvun sukunimikin on Rekijoen myllyn peruja. Nimittäin sukunimilain tultua voimaan 1800-luvulla, niin kirkkoherra oli ilmoittanut tälle isoisän isälle, että koska sinä olet mylläri niin Sinun ja perheesi sukunimi on sitten Jauhanen. 

Illan mittaan saunottiin ja istuskeltiin lämpimässä paljussa.

Ukkossade keskeytti golfkisan

Perinteen mukaisesti lauantaiaamuna oli golfkisa Salo Golfin kentällä. Floorankenttää edustivat Raimo Paappa ja Mikko Liski, Kiikalaa puolestaan edustivat Ari-Pekka Viljamaa ja Ari Kämäri. Isännät menivät heti alussa johtoon. Harmiksi vain yhdeksännen reijän jälkeen tuli niin kova ukkossade, että kisa jouduttiin keskeyttämään ja Floorankentän takaa-ajo jäi kesken.  

Teksti Antti Tuomikoski
Kuvat Antti Tuomikoski ja Ari-Pekka Viljamaa





Kävelyretken lopussa arboretumin isäntä Ari Laakso (kesk.) kiitti vierailijoita käynnistä.
Kävelyretken lopussa arboretumin isäntä Ari Laakso...
Rekijoen koski oli vielä (lähes) parhaimmillaan.
Rekijoen koski oli vielä (lähes) parhaimmillaan.

Klubin presidentti ja Rekijoen myllyn isäntä Timo Jauhanen (kesk.) kertoi myllyn historiasta. Sen on rakennuttanut hänen isöisänsä isä 1800-luvulla. Vas. Ari-Pekka Viljamaa ja Floorankentän presidentti Pertti Huovinen.
Klubin presidentti ja Rekijoen myllyn isäntä Timo...
Lauantaiaamuna golf-kierros oli alkamassa. Ensimmäisinä ajovuorossa Raimo Paappa ja Ari Kämäri. Kuva Ari-Pekka Viljamaa.
Lauantaiaamuna golf-kierros oli alkamassa. Ensimmä...
Golf-kisa alkoi.  Lyömässä Mikko Liski, taustalla Raimo Paappa ja Ari Kämäri.  Kuva Ari-Pekka Viljamaa.
Golf-kisa alkoi. Lyömässä Mikko Liski, taustalla...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin