Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Vierailijana Espoon sijoitusjohtaja 

Alustajana Espoon kaupungin sijoitusjohtaja Maarit Vierunen.

Espoon kaupungin sijoitusjohtaja Maarit Vierunen vieraili Floorankentän syyskuun kokouksessa 4.9.2018.  Hän piti mielenkiintoisen esitelmän koskien Espoon kaupungin omistaman rahaston sijoitustoimintaa. Espoon kaupunki on ainut kaupunki Suomessa, jolla ylipäätään on rahastomuotoista sijoitustoimintaa sähköyhtiönsä myyntituotosta.

 

Käytettävissä oleva rahasto siis perustuu kaupungin omistuksessa olleen Espoon Sähkö Oy:n vuonna

2006 loppuunsaatettuun myyntiin.  Saadut varat, 365 miljoonaa euroa, päätettiin rahastoida ja vain rahaston tuotot oli lupa käyttää kaupungin tarpeisiin.

 

Alustuksesta kävi ilmi, että yli kymmenen vuoden aikana saadut tuotot ovat vaihdelleet hyvinkin merkittävästi. Espoon Sähkön myynti ja varojen käyttö on vuosien varrella herättänyt paljonkin kriittistä keskustelua.  Mutta kysymykseen, oliko myynti järkevää, esitelmöitsijä vastasi, että joitain vertailuja on tehty, ja niiden valossa näyttää siltä, että myynti ja rahaston perustaminen olivat kannattavia toimenpiteitä. Tosin vertailu on hieman hankalaa, koska yhtiö ei  omistanut yhtään sähköntuotantolaitosta.

 

Klubipresidentti Pertti Huovinen

Lyhyt katsaus sijoitusjohtajan alustuksesta ja alustuksen aiheuttamasta keskustelusta



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin