19.2. Taivaskallion laskiainen 94 kerta
Kahden koronavuoden jälkeen päästiin jälleen tekemään käpyläläisille ja kaikille helsinkiläisille ja paikalle osuneille Taivaskallion laskiaistapahtuma.

Sää pääsi jälleen yllättämään,. Vielä perjantaina 17.2. oli maa mäen lähialueilla jopa vihreätä, mutta perjantain ja lauantain välisenä yönä tuli 15 cm annos hieman suojaista lunta ja seuraavana yönä toinen mokoma, joten laskiainen voitiin viettää todella lumisessa maisemassa. Tapahtumaa päästiin viettämään hienoisessa lumisateessa ja aivan pikku pakkasessa. Muuten ihanteellinen sää, mutta aurinko ei näyttäytynyt.
Sään yllätykseen oli veli presidentti varustautunut lumen työntöön kykenevällä traktorilla, sillä kaupungin perjantaina tekemä hyvä pohjatyö oli nyt 30 cm hangen alla. Traktorin ja myyntipisteiden veljien voimin saatiin niin tapahtumapisteet kuin Onnenpuiston kenttä nopeasti toimintakuntoon. Käytettävissä olevin ihmisvoimin se ei olisi ollut mahdollista noin hyvään kuntoon.
Klubia olivat tullet auttamaa joukko veljiä LC Metsälästä sekä joukko veljien omaisia ja ystäviä, sekä ainakin KäPan joukkoja. Nuo apuvoimat olivat välttämättömiä tapahtuman onnistumiselle.

Lippua ei kyetty nostamaan Taivaskalliolle koska lipun lukko oli vaurioitettu.
Yleisö arvosti tapahtumaa ja väkeä riensi paikalle siten, että juhlakentällä oli parhaimmillaan yli 200 samanaikaista henkilöä ja Onnenpuistossa satakunta, sekä tapahtumapaikkojen välillä ainakin toiset satakunta. Lisäksi mäen päälle kiipeilevät löysivät paitsi mainiota laskettelumäkiä, myös partiolaisten laskiaispisteen.. Olipa paikalla ainakin yksi ministerikin.
Yle uutisoi tiettävästi ensimmäisen kerran Taivaskallion laskiainen tapahtumasta
sekä lisäksi kuvallisessa uutiskoosteessa ja Yle Suomi kanavalla. Yle arvioi tapahtuman kävijöiden kokonaismääräksi lähes 2000 henkeä.

Tapahtumassa oli kaksi uutuutta. Nyt voi ensimmäisen kerran
maksaa myös
MobilePay kännykkäsovelluksella. Jokaisessa maksupisteessä oli QR-koodi, jolla pääsi suoraan maksamaan. Järjestelmän tuonut veli
Janne kävi opastamassa toimintaan kaikki kassojen pitäjät. MobilePayn nettisivulta ei maksaminen selvinnyt Taivaskallion tilanteeseen, jossa ei ollut maksupäätteitä tai kassakoneita ja summat vaihtelivat.
Toinen uutuus oli NERF-ammuta, eli leikkipyssyillä ammuttiin lakanaverhossa olevia numeroitua kohtia.
Tuo osoittautui ainakin yleisömäärän mukaan arvioituna suurmenestykseksi aiempaan leijonasafariin verrattuna.
Muita kohteita juhlakentällä olivat rokat, kahvi ja pulla tai laskiaispulla, mehu, sekä makkara ja lasten onginta sekä arpajaiset. Luolassa myytiin ja esitettiin jälleen torjuntavoitto DVD:tä. Luolaankin oli noin 20 m jono, koska nyt oli samalla tilaisuus tutustua Taivaskallion Leijonaluolaan.
Onnenpuistossa oli paloautoajelu, sekä hevosten kanssa kärryajelua ja ratsastusta joko ponilla tai täyskokoisella hevosella. Odottajille myytiin samoja virkistysaineita kuin ylhäälläkin. Makkaragrilli sanoi kesken kiiruun työsopimussuhteen irti ja puolet halukkaista jäi ilman makkaraa, kun sen paistaminen ei onnistunut grillin lämmittäessä arinan sijasta aivan väärää kohtaa.
.pdf-250-f8bc47f9c56bd6eb0c539e4aff237bdc.jpg)
Mäellä oli nähtävänä myös luonnos oleellisimmista informaatioista tulevassa Taivaskallion infotaulussa ja tuon työn taustaksi tehtyä kirjaa
Taivaskallio, Käpylän huippu myytiin kahvioissa.
16.2. Veli Risto hoiti kovaäänisjärjestelmän pikahuoltoon aamulla sekä toimitti päivemmällä klubin surunvalittelukukat lady Tuulalle.
Laite saatiin takaisin toimivana saman päivänä.
15.2. Tuli yllättävä suruviesti. Veli Sakari oli menehtynyt viime yönä. juuri kun oli saanut hyväksytettyä taivaskalliotapahtuman pelastussuunnitelman, Koko klubi pahoittelee yhteistyökykyisen ja herrasmiehen menetystä.
Veljet Risto ja Antti totesivat kovaäänisjärjestelmän kaipaavan pikahuoltoa.
13.2. Taivaskalliotapahtuman kadunvarsimainokset
jaettiin veli Arton ja Jannen toimesta.
13.2. Klubikokous. Kokous kävi läpi veli Hannun johdolla Taivaskalliotapahtuman osatehtävät ja sovittiin tarvittavista täsmennyksistä ja lisäohjauksesta.
Hyväksyttiin tapahtuman pelastussuunnitelma, jonka veli Sakari oli saanut ajoissa hyväksytyksi. Siihen tuli viranomaispuolen toivoma tarkennus luolan käytön osalta, jonka veli Antin esitteli painottaen sen tärkeyttä.

Veli Seppo kertoi KäPa:n lisäavusta tapahtumassa.
Veli Antti ilmoitti lähettäneensä sähköpostin Helsingin kaupungin yhteysviranomaisille Taivaskallion infotaulun kiirehtimiseksi. Edellisessä yhteydenotossa saatu oletus aloitusajasta on jo kulumassa.
7.2. 10000 kpl Taivaskalliolehteä painettu ja haettu painosta jaettavaksi Käpylään ja lähialueille. Veli Arto vei saman tien toisrta nivaskaa lehtiä jaettavaksi kauppoihin ym.
5.2. - 6.2. Taivaskalliolehden kokoaminen. Velejt Ismo ja Risto koostivat lehden ja veli Ismo toimitti lopullisen
taiton painotalolle 5.2. ja varmisti 6.2., että taitettu lehti oli toiminut ja lehden painaiminen alkanut.
ma 30.1. kaluston tarkastus Leijonaluolassa. Veli Sepon johdolla koekäytettiin onnistuneesti grillit. Ison grillin sytytys vaati jälleen pientä voimistelua. Iso grilli pitää ilmeisesti huoltaa tapahtuman jälkeen alkavan rapistumisen tähden. Grillin kestoikä on ollut huolestuttavan lyhyt. Veli Antti vaihtoi luolan käytävän rikkoutuneen valaisimen, muiden poistuutua, koska sähköt piti varmuuden vuoksi katkaista käytävästä. Käytävän LED-valaisimille oli luvattu ostettaessa noin 25000 käyttötuntia, Tälle valaisimelle tunteja oli tullut alle 1000. Kaasupullot punnittiin ja tarkistettiin sekä nimilaputettiin käyttötarkoituksen mukaan, iso-grilli, pikkugrilli, varapullo ja kokeilukäyttöpullo. Kaasua oli odotusten mukaisesti riittävästi tulevaa tapahtumaa varten.
KLUBIKALENTERISSAMME ON PÄIVÄMÄÄRÄVIRHE.
ILMOITUKSET TAIVASKALLIOLEHTEEN PITÄÄ OLLA VIIMEISTÄÄN TO 2.2.2023 veli ISMOLLA ei 9.2.
ma 9.1.2023 klubikokous. Pääosa kokouksesta keskittyi tulevaan Taivaskallion laskiaisen ja lehden valmisteluun. Kaikki veljet hankkimaan ilmoituksia!. Ne ovat taloudellisen onnistumisen avaintekijä. Kokouksessa käytiin käpi suuri joukko valmistelun yksittäisiä osia, joille pääosin löytyi ratkaisu veli Hannun helpotukseksi.
la 7.1. Kunniakäynti sankarihaudoilla. Veli Juhan johdolla ja poikkeuksellisesti ainoana osallistujan, kun ei ollut lippuakaan. Klubin lippua ei valitettavasti oltu saatu vielä korjauksesta juhlistamaan omalta osaltamme tilaisuutta. Paikalla oli kenraali Talvio ja satakunta veljeä, lippuineen tuulisessa ja kylmässä säässä, niinkuin tuiki tavallista..
ke 4.1. Klubitreffit. Klubin veljet Arto ja Risto olivat LC Vantaa/Helsinge klubin vieraana Vantaalla Ravintola Kaaressa. Tervetuliaismaljat nautittiin ajan hengen mukaisesti etänä matkoilla olleen klubin presidentin Eila Silvennoisen kanssa. Päivä oli sopivasti myös presidentin syntymäpäivä. Veljet Arto ja Risto esittivät malliksi Leijonamarssin, kun vierailun kohde oli naisklubi. .
ONNEA PRESIDENTILLE
Veli Arto esitteli klubimme ja veri Risto kerto sydäniskuriprojektista. Vastavuoroisesti klubimme sai katsauksen isäntäklubin monista aktiviteeteista, joista muutaman veljemme panivat ansiokkaina "korvan taakse" hautumaan.
ma 2.1.2023 Klubin hallituksen kokous ja Taivaskalliolehden valmistelukokous veli
Ristolla klo 18. Kokouksessa veli
Janne huomasi, että leijonien taskukalenterissa oli päivämäärävirhe, eli
oikea iTaivaskalliolehden ilmoitusten viimeinen jättöpäivä on 2.3.2023, eli naikaa on niukasti.
to 19.12.2022. Käpylän joulukalenterin 19. luukku avattiin Käpylän kirjastolla klubin tarjoamien ja veli Ismon järjestämien glögien ja
pipareiden kera. Paikalla olivat veljet Arto, Risto ja Ismo.
ma 12.12 Klubin pikkujoulu. Klubin pikkujoulussa oli melkoisesta lumituiskusta huolimatta 25 ladya ja veljeä. Puuropuheen pitäjänä oli kirjailija Liisa Mäntymies, joka kertoi Kissa korvan päällä kirjansa käpyläläisiä tapahtumia, mm. mitä tarkoitti tuo kirjan nimi, sekä kirjaamiaan näkemyksiä ja muistikuvia leijonien tempauksia.
la 10.12. Auta lasta keräys monivuotiseen tapaan Mustassa Pekassa. Organisaattorina oli Metsälän klubi, joiden veljien lisäksi klubistamme osallistuivat veljet Hannu, Arto, Juha, Jan, Ismo ja Jaakko sekä varmistuksena veli Risto, eli toivotut kuusi veljeä ja varamies. Lahjat, kuusi ostoskärryllistä, veivät Oulunkylän Ensikotiin organisaattorin, Metsälän klubin veli Jukka ja lady Lea. sekä klubimme veli Jaakko.
Mustan Pekan kauppias Jouni Ekholm tuki osaltaan vielä tapahtumaa,
6.12 itsenäisyyspäivän lipunnosto Taivaskalliolla klo 9.00
Ohjelma:Lipunnosto: Versoveikot ja -siskot partiolippukuntaFanfaaritorvi: Mitro KoskiluomaTaivaskallion Mieslaulajat joht. Mikko Helenius
Lippupuhe: Lions Club Helsinki/Käpylän presidentti, rakennusmestari Jan Ritanoro
Tapahtuman järjestäjät: Käpylän leijonat, Seurakunta, Käpylä-Seura ja partiolaiset
Lipunnostossa paikalla oli noin 130 henkeä plus Taivaskallion mieslaulajat 14 henkeä.ja partiolasiten kunniavartio 4 henkeä.
Paikallaolijoiden määrä oli erinomainen, kun ottaa huomioon sääennusteen lupaaman taajan lumipyryn, jossa lunta luvattiin kertyvän ennen klo yhdeksää jo lähes 10 cm.
Lipunnoston koordinointi: Lions Club Helsinki/Käpylä
klo 9.30 kirkkokahvit Käpylän kirkolla ja itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus klo 10. Jumalanpalveluksessa aikana lippuvartio Kuksien partiolippukunta.
Taivaskallion mieslaulajat esiintyivät myös kirkossa.
Väkeä oli paikalla noin 50 henkeä.
su 30.11. Koskelan sairaalan yksinäisille vanhuksille paketoitiin veli Hannun luona 67 lahjapakettia. paketointiin osallistuivat veli Hannun lisäksi ladyt Maaret, Pirkko Pyysalo ja Eeva-Liisa sekä veljet Risto ja Juha.
ma 14.11. Klubikokous, Nyyrikki
Vieraana varapiirikuvernööri (VDG) Pekka Taskinen
Klubikokouksessa jaettiin kuukauden myöhässä klubikalenteri, koska usealle ulkopuolisista riippuville aktiviteeteille ei saatu aikataulua ennen edellistä klubikokousta. Nyt jäi avoimeksi ainoastaan Auta lasta keräys, jolle päivämääräksi vahvistui nyt la 10.12.2022.
Toinen lisäys oli klubivierailu ke 4.1. LC Vantaa/Helsinge
Käytiin läpi joulukuun tapahtumat
Klubin pikkujoulu ravintola Nyyrikissä ma 12.12. klo 18, johon kiersi ilmoittautumislista. Puheen pitää Liisa Mäntymies, jonka kirja ”Kissa korvan päällä” sai lukusuosituksen.
. Ennen varsinaista juhlaa lyhyt klubikokous.
67 suklaarasiaa paketoidaan Koskelan sairaalan yksinäisille
vanhuksille jouluksi. Veli Hannua ja lady Eeva-Liisaa ei saa jättää 30.11. yksin paketoimaan
Auta Lasta on 10.12. Ilmoittautumisia odotetaan.
Veli presidentti esitteli seuraavan asian: Suomen, Ukrainan ja Pohjoismaisten leijonien voimin toteutetaan
pikainen keräys, jolla toimitetaan neljään pahiten kärsineeseen
Ukrainan kaupunkiin aggregaatteja, joilla saadaan kouluille ja
päiväkodeille riittävä sähkö valaistusta, ruuanlaittoa ja osin
lämmitystä varten (5-8kW).
- Päätettiin enintään 800 euron avustuksesta Ukrainaan ja
valtuutettiin veli presidentti hoitamaan asia pikaisesti:
Talven kestoaiheemme:Taivariin totesi Veli Hannu, että hyvin pyyhkii eli
Taivaria kohti:
Keskusteltiin syvällisiä eli jokaisella veljellä on aihetta
tältäkin osin kysyä, mitä haluaisin itse tehdä ja mitä
odotamme Taivarin tulevaisuudelta. Kahden vuoden tauon jälkeen
ilmassa on nostalgiaa.
Uusi idea sai veli presidentin toteamaan, että tämä
järjestetään: Mäenlaskuun sellainen turvallinen kuvauspaikka,
josta saa kuvia otsikolla ”Tässä meidän Petteri lentää!”.
Kokouksen lopuksi varapiirikuvernööri Pekka Taskinen kertoi ensin oman
klubinsa eli Helsinki/Pakinkylän aktiviteeteista, eli joulukuusimyynti
ja Pakilan Pakinat-lehti sekä lasten leijonahiihtotapahtuma. Tämän jälkeen keskityttiin piirin asioihin:
7.1.2023 N-piiri järjestää Hietaniemen sankarihautojen
kunniakäynnin ja kenttälounaan.
N-piirin järjestettävänä on 2024 kansainvälinen yhden viikon
nuorisoleiri (vapaaehtoinen 100 € tukimaksu/klubi). Lisäksi
veljillä on mahdollisuus ottaa nuori vieraakseen n. kahdeksi
viikoksi.
Hiihtoliiton kanssa järjestetään jälleen ”Ski week” eli
leijonat pääsevät avustamaan koululuokkien hiihtotapahtumassa
hiihtoloma-aikaan (ihan englannin kielelläkö kysyy toimittaja).
Lions-liiton strategia 2030-hankkeessa ajatuksena on pitää
strategia- ja arvokeskusteluja klubeissa.
Kun virallisista ohjelmakohdista oli selvitty, VDG jakoi päämajan chevron-kunnianosoitukset, joista ensimmäisenä oli harvinainen ja jakajallekin ensimmäistä kertaa, Eli 50v leijonana-chevron, jonka sai veli Aimo! KLUBIN ONNITTELUT!
Jatkoa seurasi eli veli Sakari 40 v., veli
Jorma 20 v ja veli Jan 10v. Onnittelut heillekin.
Loppukeskustelussa veli presidentti kertasi pressatapaamisessa tulleita ajatuksia: esim.
Leo-toiminnan markkinointi kouluissa, uimahyppääjä Haapaselän
hyppypassi ja hyppykoulutus,
Optikkoliikkeiden lukulasihanke ei sen sijaan etene, koska tarvetta
ei ole.
Lisäksi veli presidentti teki etsintäkuulutuksen: Taivarille on
haettavana esim. ”onnenveto”-laite, hattarakone ja popcorn-kone:
Onko kenelläkään ajatusta, mistä saisimme kohtuuhintaan
(omaksi/käyttöön)?
12.11. Sihteeri tiedottaa, että klubin pöytäkirjat ovat edelleen klubin käytössä olevassa pilvessä. Katso sihteerin viesti 11.11.2022 klo 14.26. Pilvestä asiakirjan saa luettavaksi tavallisesti kuvaketta napsauttamalla. Jos tämä ei toimi, kokeile sivulla olevaa lataa nappulaa. Jos kumpikaan ei toimi, sihteeri voi lähettää pöytäkirjan myös sähköpostilla, tai jakaa paperisena kokouksessa, jos puutteesta on riittävästi ennakkoon informoitu sihteeriä.
ti 18.10 Taivarikylttien tarrasiivous
Luolalle sapuivat veljet Antti, Arto, Hannu, Juha ja Risto.
Veli Juhan ideoima tarrojen poistosysteemi tärpätillä ja muovikalvolla osoittautui erittäin toimivaksi ja tarrat saatiin pois oletettua nopeammin.
Samalla ideoitiin taivarikylttien uusimista, koska monet vanhat kyltit alkavat olla rähjäisiä ja v 2020 käytetyt pienet kyltit näyttivät moneen paikkaan sopivilta. Myös suurten kylttien tuotanto käyttäen mm. vanhoja kylttipohjia hieman pienennettyinä jäi harkittavaksi, jolloin niiden käsittely, varastointi ja kuljetus olisi helpompaa,
Luolan kosteus oli pysynyt alle 80%, joka todettiin tyydyttäväksi ottaaen huomioon, että luolassa ei ole käytetty lainkaan lämmitystä. Veli Risto toi luolan ilmapuhaltimen moottorin kaipaaman öljyvoitelukannun.
ma 10.10.vuosikokous ja klubikokous.
Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin klubin presidentti ja sihteeriksi klubin sihteeri.
Kokouksessa käsiteltiin vuosikokousasiat ja seuraava luettelo on tarkistamaton.
- Hyväksyttiin kauden 2021-2022 toimintakertomus pienin muutoksin
- Hyväksyttiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvpaus hallitukselle ja tilivelvollisille.
- Käytiin läpi toimintasuunnitelma / kalenteri joka hyväksyttiin vähäisin korjauksin.
Mm Jouluista konserttia ei voida järjestää koska Käpylän kirkon tilat eivät ole käytettävisä silloin kun orkesterilla olisi sopiva aika. Samoin Auta-lasta aktiviteetti ei ole vielä löytänyt paikkaansa, mutta toteutuu, kunhan Metsälän klubi saa sovittua sille ajan.
Toimintasuunnitelma tälle toimikaudelle vahvistettiin pienin ajankohtaisin muutoksin ja viedään klubin nettisivulle. Vuosikertomus edellisestä toimikaudesta vahvistettiin sisällyttäen siihen veli Riston esittämät täsmennykset..
- Toimintavuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin ja jäsenmaksuksi vahvistettiin 150€
Vuosikokouksen jälkeen pidttiin normaali klubikokous, johon veli presidentti oli kutsunuyt vieraaksi klubivierailuohjelman mukaisen klubin, joka kuitenkin oli peruuttanut ennen kokousta tulonsa. Klubiesitelmäksi oli varattu tälläin veli Antin klubin esittely, jota ei nyt pidetty.
Sovittiin taivarikylttien tarranpoisto Leijonaluollalla tiistaiksi 18.12. klo 14
Veli Antti toi esiin klubin kannalta julkisen virheellisen tiedon.
Virolaisten vapaaehtoisten muistomerkki on osa kansojemme välistä historiaa. Kirjassa ”Suomen pojat – virolainen jääkäritarina” kirjassa todetaan virheellisesti, että ensimmäinen Suomen poikien muistomerkki pystytettiin Luumäelle vuonna 1991. Veli Antti valtuutettiin tarpeellisiin toimiin tiedon oikaisemiseksi – klubin aloitteesta pystytettiin muistomerkki Malmin hautausmaalla jo 1979.
Päätettiin, että huhtikuun klubikokouksessa saamme kuulla lady Maijaliisan esitelmän Merikarjalan ja Pietarin välisestä suhteesta noin vuoteen 1920 asti.
Itsenäisyyspäivän lipunnostoon on varmistettu kuoro ja lipun nostajat sekä klubin tekniikka. Kirkkokahvi- ja jumalanpalveluskutsu oli klubikokouksessa vielä avoin, mutta varmistui jo kokousviikolla.
Veli Risto esitti, että tämän vuoden pikkujoulu pidettäisiin ravintola Nyyrikissä. Esitys hyväksyttiin.
Sydäniskurihankkeeseen saadaan veli Riston mukaan koulutusta Sydänliiton ja -yhdistyksen toimesta.
Leijonaluolan tuloksellista käyttöä Taivaskalliotapahtumassa selvitellään edelleen. Nykyiset turvamääräykset rajoittavat hyvin paljon mahdollisuuksia. Käytön nettotuotto on ollut useta satoja euroja.
Veli presidentti esitteli lohkon presidenttitapaamisessa esitettyjä ajatuksia, jotka jatkokäsitellään hallituksessa. Teemoja mm. veljesklubit, omien aktiviteettien laajentamisia, leot ja "liikuntpassit".
Nuorisovaihtotoimintaa on tarkoitus aktivoida koronan hellitettyä, eli N-piirissäkin odotetaan leiritys- ja isän-täaktiivisuutta.
ma 12.9. Klubikokous klo 18.00, Pohjan Akka.
Toimintavuoden avaus.
Läsnäoloprosentti 100, joista 1 korvannut, eli korona on hellittänyt.
Kokouksen aluksi todettiin hallituksen päätös, jolla klubin pitkäaikaiselle sihteerille myönnettiin etuoikeutetun veljen asema.Veli presidentti kertasi veli Kaukon merkittävät ansiot klubin
hyväksi erityisesti pitkäaikaisena ja luotettavana sihteerinä..Tässä yhteydessä todettiin, että hallituksen olisi syytä hakea veli Kaukolle liitolta erityinen kunnianosoitus.
Tilaisuuden klubille tärkein tapahtuma oli uuden veljen, Jaakko Riekin, vastaanottaminen klubin täysivaltaiseksi jäseneksi. Myös veli presidentti, veli Jaakon kummi, antoi klubille kummilupauksen. Kokouksen lopuksi uusi veli Jaakko kävi läpi koko klubin onnittelukättelyn.
Tärkeinä asioina läpikäytiini tilinpäätösluonnos, toimintavuoden aktiviteetit, tehtävät ja muut kohdennetut toimet, sekä työryhmien kokoonpanot ja kokoonkutsujat sekä keskusteltiin toimintakertomuksen 2021 - 2022 sisällöstä. Lisäksi keskusteltiin klubiesitelmistä ja niiden mahdollisesta sisällyttämisestä klubikalenteriin, jota samalla korjailtiin ja täydennettiin. Veli Hannu muistutti myös Koskelan sairaalan joulupakettien tarvitsevan hallituksen päätöksen.
Velisihteeri lupasi toimittaa toimintakertomusluonnoksen veljille hyvissä ajoin
ennen vuosikokouksen kokouskutsua.
Merkittiin tiedoksi Mustan Pekan pullonpalautusten suuri merkitys korona-ajan taloudelle, jolloin ei voinut järjestää klubille toiminnan ja avustusten kannalta taloudellisesti tärkeitä tapahtumia.
Hallitus ilmoitti tavoitteekseen, että kaikkiin klubikokouksiin pyritään sopimaan ohjelmaa, eli lokakuun
kokoukseen veli Arton esitelmä, marraskuun kokoukseen
varapiirikuvernööri Pekka Taskisen vierailu ja pikkujouluun
kirjailija Liisa Mäntymiehen esitelmä.
Veli Risto kertoi lyhyesti klubin arvokkaan lipun tarinan ja osoitti korjaustarpeen. Veli Risto valtuutettiin hoidattamaan korjausken asiantuntevalla taholla,
Klubiesitelmänä oli veli Riston esitys sydäniskureista.
Uusia iskureita ei nyt Käpylän seudulla tarvita K-kauppiasryhmän kiitettävän toiminnan takia ja klubilla on jäljellä rahaa, joka on osoitettu iskurimenoihin, esimerkiksi asukkaiden käyttökoulutukseen yhdessä Sydänliiton kanssa.
Klubikokouksen lisäkuvia on alasivulla-Klubikokous 12.9.2022
5.9.2022 Klubin hallituksen toimintavuoden aloituskokous. Tuominen