Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Kruunuhaka

Klubitapaaminen 17.5.2010

Markus Flaaming toivotti klubimme tervetulleeksi liiton toimistoon. Edessä vasemmalta Pertti Poisuo, Susanna Gustafsson ja Nisse Andersson.

Kauden viimeinen klubitapaaminen oli vierailu Suomen Lions-liiton toimistossa Malmilla. Isäntänä toimi liiton pääsihteeri Markus Flaaming. Presidentti Iriksen ollessa matkoilla kokouksen vei jälleen ansiokkaasti läpi varapresidentti Pirkko Poisuo.


Tiedotusasioissa saimme tietää, että entinen klubimme ansiokas jäsen Helena Holma on kuollut. Klubi vietti hiljaisen hetken hänen muistolleen. Entinen klubimme etuoikeutettu jäsen Jarmo Jussila hyväksyttiin takaisin klubiimme siirtojäsenenä. Näin klubin jäsenvahvuus saavutti ensimmäisen kerran 2000 luvulla 30 hengen vahvuuden.

 

Klubin siirtyessä ensi kaudella uuteen kokouspaikkaan Hotelli Atrhuriin Kaisaniemeen päätti klubikokous, että kokouspaikan vaatimusten mukaisesti osallistujat syövät klubiaterian kokouksen yhteydessä. Tämä edellyttää klubin jäsenten ryhdistäytymistä ilmoittaa mahdollisesta poisjäänneistä. Samalla kirjattiin ylös käytöntö jatkoa varten, että toimikuntien / aktiviteettien vastaavat ilmoittavat tehdyt työtunnit sihteerille kirjattavaksi jokainen omalta osaltaan.

 

Kuten aina toukokuun tapaamisessa on ollut tapana palkitaan klubin jäseniä. Jo huhtikuun tapaamisessa halusi presidentti Iris palkita klubilaisia mutta jäi sitä tähänkin kokoukseen seuraavaa: Nils Andersson palkittiin pitkään 30-vuotta toimineen jäsenen ansiomerkillä, Monarch Chevron 10-v. ansiomerkin saivat Antti Isosomppi ja Witold Forsten ja Monarch Chevron 5-v. ansiomerkin sai Pirkko Poisuo. Toimintakauden 100% jäsenen merkin sai 13 klubin jäsentä.

 

Klubi antoi kannatuksensa Veikon ehdotukselle, että klubi tulee anomaan päämajasta  presidentti Irikselle "erittäin hyvän klubipresidentin palkintoa" ansiokkaasta ja uhrautuvasta työstä klubin eteen.

 

teksti ja kuvat Veikko Teerioja

Varapresidentti Pirkko Poisuo avaa kokouksen.
Varapresidentti Pirkko Poisuo avaa kokouksen.
Pekka Sarvanto kertoi ajasta jolloin hän toimi Liiton "pääsihteerinä".
Pekka Sarvanto kertoi ajasta jolloin hän toimi Lii...
Kokous meneillään
Kokous meneillään

Liiton toimiston valtaistuin
Liiton toimiston valtaistuin
kokoustauolla, vasemmalta Veikko Teerioja, Tarja Sarvanto, Viki Forsten ja Nisse Andersson
kokoustauolla, vasemmalta Veikko Teerioja, Tarja S...
Vikin ja Nissen lisäksi Ilkka Kianto ja Juha Sippola
Vikin ja Nissen lisäksi Ilkka Kianto ja Juha Sippo...

Veikko Teerioja ja Markus Flaaming "lippuseinän" vierellä. Löytyi seinältä jopa klubimme vanha pöytästandaari
Veikko Teerioja ja Markus Flaaming "lippuseinän" v...
Nisse Andersson sai potkään toimineen jäsenen 30-v ansiomerkin
Nisse Andersson sai potkään toimineen jäsenen 30-v...
Viki Forsten sai vastaavan 10-v toimineen ansiomerkin
Viki Forsten sai vastaavan 10-v toimineen ansiomer...

Teukka pastpresidenttinä ojensi Pirkolle 5-vuotis merkin
Teukka pastpresidenttinä ojensi Pirkolle 5-vuotis...
Klubimme sai Sri Lankan Lions-ystävien jäsentodistuksen
Klubimme sai Sri Lankan Lions-ystävien jäsentodist...
Todistus lähempää.
Todistus lähempää.


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin