Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Kruunuhaka

17.9.2018 toimintaa jo täysillä

Presidentti Marja ojensi piirikuvernööri Heikille klubin 50-vuotis historiikin.
Piirikuvernööri Heikki Tuomala vieraili tapaamisessamme. Heikillä oli monia asioita tuliaisina; mm. rauhanjulistekilpailusta tiedottaminen jo syyskauden aikana jolloin opettajille jää aikaa valmistautua koitokseen. Operaatio Voimaa palveluun on käynnistyy 3.10.2018. Itämeri-projekti on vielä vaiheessa mutta käynnistyy tämän kauden aikana. Kansainvälinen Convention pidetään 2019 kesäkuussa Milanossa, joten eurooppalaisten osallistuminen tulee olemaan helppoa samoin kuin Eurooppa-foorumi 2019 lokakuussa pitetään Virossa jolloin suomalaisten osallistuminen on helppoa.
Piiriforum25.10.2018 Porvoossa.
Veikko Teerioja esitteli ajatuksen jäsenhankintakampanjasta jossa alueen paikallisissa ilmaisjakelulehdissä julkaistaa aiheesta mainos periaatteella "Tule tutustumaan"
Nils Andersson kertoi Joulukadun avajaisten olevan 25.11
Veikko Teerioja esitteli myös kauden avajaistilaisuudessa PDG Markku Talvion esittämän varainkeruu kampanjan jonka tavoitteena on kerätä 50 000 euroa.
Piirikuvernööri Heikki ojensi PDG Veikolle edellisen kauden kansainvälisen presidentin kauden pinssin
Piirikuvernööri Heikki ojensi PDG Veikolle edellis...
kokousväkeä koolla
kokousväkeä koolla
kokousväkeä koolla
kokousväkeä koolla


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin