Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Kruunuhaka

Klubimme mukana Liiton 64. vuosikokouksessa 9-10.6.2017

Vuosikokouksessa palkittiin mm. Veikko Teerioja 2.ruusukkeen ansiomerkillä. (2 kpl oli jaossa)Klubista osallistui neljä jäsentä liiton vuosikokoukseen Joensuussa. Mukana olivat virallisina edustajina tulevan kauden sihteeri Marja-Liisa Hassi, tulevan kauden presidentti Veikko Teerioja ja puolisonsa Tuula sekä Susanna Gustafsson(ei virallinen) ID Markuksen puolisona.

Tervehdyksen vuosikokoukseen toivat kautensa päättävä pj. CC Heikki Hemmilä, LCIF:n puheenjohtaja IPIP Jitsuhiro Yamada, joka puheessaan kehui Suomen Lionstoimintaa vahvaksi ja kiitti tehdystä avustustyöstä. Valtiovallan tervehdyksen toi kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen.

Kokouksessa valttiin mm. liiton seuraavaksi kansainväliseksi johtajaksi (ID) kaudelle 2018-20 PCC Heimo Potinkara (LC Lahti/Laune), uudeksi liiton puheenjohtajaksi valittiin VCC Erkki Honkala (LC Peräseinäjoki) ja uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin kolmesta ehdokkaasta yhdellä äänestyskierroksella ylivoimaisesti PDG Pirkko Vihavainen (LC Juva/Luonteri)

Vuosikokouksessa päätettiin mm. että jo jonkin aikaa kuumana perunana ollut Lions-talon myynti ei saanut enemmistöä äänestyksessä vaan asiaan otettiin aikalisä ja asia käsitellään uudelleen vuoden kuluttua.
2 euron jäsenmaksukorotusesitystä ei vuosikokous hyväksynyt.

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin