Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Kruunuhaka

Paikallisia ja kansainvälisiä

Vuonna 1917 perustettu Lionsklubien järjestö on kansainvälinen 1,3 miljoonan miehen ja naisen verkosto 205 maassa. Toiminta tapahtuu paikallisten lionsklubien pohjalla. Niiden jäsenet ovat miehiä ja naisia, jotka pyrkivät vaikuttamaan sekä omassa yhteisössään että maailmanlaajuisesti täyttääkseen eri puolilla maailmaa sijaitsevien yhteisöjen tarpeita.


Lionien toiminta perustuu vapaaehtoiseen työhön. Palvelutoiminta kohdistuu nuorisoon, vanhusväestöön, sotien veteraaneihin ja muihin avun tarpeessa oleviin.

 

Lionsjärjestö ei pyri korvaamaan yhteiskunnan peruspalveluja, vaan vapaaehtoistyöllä annetaan apua kohteisiin, jotka jäävät hoitamatta julkisin varoin. Tämä apu voi olla pienille ryhmille tai yksittäisille ihmisille hyvinkin merkittävää. Kaikki lionstoiminta tapahtuu "Me palvelemme" -hengessä.

 

Lionsklubin tärkein kiinnostuksen kohde on oma lähialue ja asuinyhteisö, joissa heikompiosaisia on paljon. Lionsklubien aktiviteetteja ovat mm. paikallisten lasten- ja vanhuskotien auttaminen, silakkamarkkinat, stipendien jako kouluissa, sotaveteraanien auttaminen, vanhusten kotien kunnostaminen.

 

Nuorisovaihto-ohjelman (16 - 21 -vuotiaitten nuorten 3 - 6 viikon oleskelua kesäisin  leireillä tai isäntäperheissä) välityksellä lionsklubit lähettävät Suomesta ulkomaille ja vastaanottavat ulkomailta Suomeen noin 300 nuorta vuosittain.

 

Joidenkin lionsklubien aktiviteetteina ovat myös nuorisoklubit, ns. leoklubit, joihin jäseninä kuuluu 14 - 28 -vuotiaita nuoria, leoja.

 

Lähes jokainen suomalainen on kohdannut tämän lions-toiminnan merkin.

Suomessa järjestetään aika ajoin valtakunnallisia kampanjoita. Tutuiksi yleisölle ovat jo tulleet "Punainen sulka" -kampanjat, joita on toteutettu vuodesta 1972 noin 5 - 10 vuoden välein. Varoja on kerätty mm. syöpätyöhön, sotaveteraanien ja -invalidien, vammaisjärjestöjen ja vanhusten hyväksi. Viimeisin Punainen Sulka -kampanja toteutettiin vuonna 2006, jolloin kerättiin varoja Suomen lasten ja nuorten paremman elämän puolesta.

 

Suomalaiset lionit osallistuvat eri aktiviteetteihin myös pohjoismaisella tasolla. Nordiska samarbetsrådet - NSR (Pohjoismaiden yhteistyöneuvosto) perustettiin jo vuonna 1952 pohjoismaiden lioneiden yhteistyöelimeksi. NSR:n puitteissa suomalaiset toteuttavat yhteispohjoismaisia aktiviteetteja, joista esimerkkeinä mainittakoon mm. lastensairaalan rakennuttaminen Friazinoon Moskovassa, sairaalan saneeraus ja katulapsikodin rakennuttaminen Daugavpilsissä, Latviassa, kuntoutuskeskuksen saneeraus Liettuassa ja nyt viimeksi vammaisten asuintalon rakentaminen Maarja-kylään Virossa.


Jäsenyys maailman suurimmassa palvelujärjestössä laajentaa vastuutamme myös maailmanlaajuisesti. Järjestön suuri palvelutehtävä on sokeiden ja näkövammaisten auttaminen (kaihileikkauksia, rokotusohjelmia jokisokeutta vastaan, silmäklinikkatoimintaa ja suuria näöntarkastusoperaatioita).

 

Kolmellakymmenellä eurolla annat näön yhdelle.

Myös suomalaiset lionit ovat tukemassa näitä kansainvälisiä ohjelmia. Vuosina 2005 - 2008 lionit toteuttivat maailmanlaajuisesti näönsuojelukampanjaa Campaign SightFirst II, jonka tavoitteena on poistaa estettävissä oleva sokeus maailmasta.

 

 

Ryhdy Sinäkin lioniksi!

 

Haluatko sinäkin olla mukana auttamassa avun tarpeessa olevia kanssaihmisiä? Lionsklubin jäsenenä saat tilaisuuden

  • vaikuttaa yhteisösi elämään joka päivä
  • antaa tukea paikallisesti tai kansainvälisesti
  • kehittyä henkilökohtaisesti ja ammatillisesti osallistumalla ohjelmiimme, yhteisön palveluprojekteihin ja tapahtumiin
  • helpottaa paikallisia ja kansainvälisiä humanitaarisia ongelmia
  • kehittää suhteita sekä paikallisiin että kansainvälisiin yhteisöjen ja yritysten johtajiin.

 

Lionsklubin jäseneksi voi päästä vain kutsusta. Jos jäsenyys kiinnostaa Sinua, ota meihin yhteyttä. Yhteystiedot löydät päävalikon kohdasta Yhteystiedot.



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin