Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Eila Lohilahden ikimuistoinen syntymäpäiväjuhla

Ennätysmäärä malmittaria juhli Eila Lohilahden syntymäpäivää Malmin Memorissa.  Myös malmittarien puolisot olivat tulleet paikalle juhlistamaan kaikkien rakastamaa Eilaa – tulevaa presidenttiämme.

Muistamme vielä Eilan kymmenen vuoden takaiset syntymäpäivät, jolloin hän lahjoitti kaikki sukulaisiltaan, ystäviltään  ja meiltä leijoniltakin saamansa lahjarahat Lions-toimintaan.  Eila oli nytkin ennakkoon pyytänyt, ettei tuotaisi lahjoja tai pidettäisi puheita.
Sen verran olimme omapäisiä, että hankimme Eilalle ja Eikalle hemmotteluloman Haikon kylpylään.  Pitäähän kiireisillä yrittäjilläkin olla omaa aikaa.

Juhlaväen asetuttua kauniiseen tilaan aloitimme ruokailun.  Tarjolla oli alkupalana lohta ja sitruunasilakkaa erilaisten salaattien ja itseleivotun leivän kera.  Pääruokana olivat perunat ja lihaisa kastike.  Ruokailun aikana puhe sorisi pöydissä, kun vieraat vaihtoivat kuulumisia.  Lopulta tarjottiin kahvi ja lakkakakku, jonka lisäksi tarjolla oli talon Vilhelmina- ja suklaapikkuleipiä.  Herkulliset tarjoilut.  Vilhelmiinasta pyysimme kotiin viemisiksi reseptin.  500g voita, 500g sokeria alkoi resepti, jonka keittiöhengettäret toivat…

Ohjelmana lauloimme Eilalle onnittelulaulun ja Arja piti kauniin puheen.  Jossain välissä presidentti Maija veti tehokkaan ja typistetyn kuukausikokouksenkin illan ratoksi.  Malmittarien juhlissa on myös aina runo, sillä Ulla Welinin runosuoni sykkii tauotta.  Niinpä Ulla lausui runonsa Eilasta Eilalle.  Sokerina pohjalla saimme kuulla Sam Simonsenin esittämän koskettavan serenadin Eilalle.  Samin mukaan ei edes kannata täyttää seitsemääkymmentä, jollei saa serenadia!

Illan kulku oli juttelua, naurua, laulua ja runoa.

Teksti Raija Lehtinen
Kuvat Arja Oksanen ja Raija Lehtinen
Alkupalapöytä
Alkupalapöytä
Malmittaria ja puolisoita
Malmittaria ja puolisoita
Malmittaria ja puoliso
Malmittaria ja puoliso

Malmittaria ja puolisoita
Malmittaria ja puolisoita
Anita ja Auli sekä herra Koskinen
Anita ja Auli sekä herra Koskinen
Maija, Mirva, Liisa, Seppo ja Sam
Maija, Mirva, Liisa, Seppo ja Sam

Arja ja Maija hehkeinä
Arja ja Maija hehkeinä
Päivi Kristiina ja Raija
Päivi Kristiina ja Raija
Arja pitää puheen
Arja pitää puheen

Sam Simonsen laulaa serenadin Eilalle
Sam Simonsen laulaa serenadin Eilalle
Maija lahjoittaa Eilalle Malmittarien viirin
Maija lahjoittaa Eilalle Malmittarien viirin

Jatta ja Anita lähtötunnelmissa
Jatta ja Anita lähtötunnelmissa
Eila ja Eikka vastaanottavat vieraita
Eila ja Eikka vastaanottavat vieraita
Hilpeyttä herättänyt Vilhelmiinaresepti
Hilpeyttä herättänyt Vilhelmiinaresepti


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin