Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Pikkujoulu Malmittarien ja Pihlajamäen tapaan

Vuoden hauskimmat pikkujoulut vietettiin Malmin Memory-salissa laulaen, soittaen, leikkien ja hassutellen. Malmittaret ja Pihlajamäen leijonat yhdistivät klubinsa hauskanpidon merkeissä.

Malmin hautausmaan kupeessa sijaitseva Memory-sali toimii monenmoisten juhlien näyttämönä.  Tällä kerralla juhlittiin Malmittarien ja Pihlajamäen leijonien yhteistä pikkujoulua jo toisen kerran.  Juhlien järjestelyvuoro oli tänä vuonna Pihlajamäen leijonilla.
Ja miten juhlittiin!
Sisääntuloa ja pöytiin asettumista säesti taitava konserttipianisti jouluisia kappaleita soittaen.  Samainen neitokainen säesti kaikki illan yhteislaulut ja esitti omia jouluisia lempikappaleitaan kansainvälisen oopperatähden äänellä.

Näin olivat illan 70 juhlavierasta asettuneet paikoilleen.  Juontaja Jukka Holopainen alkoi illan ohjelman ja ruokalistan esittelyn kertomalla, miten hyvä juttu on tällainen pikkujoulu, kun hänkin säästyi koiran ulkoilutukselta.  Hän esitti taidokkaasti mielikuvituskoiran perässä käsi ojossa kiitävää ihmispoloa ja matki samalla antaumuksella rakkikoiran räkötystä.
Tällä irtosivat yleisöstä ensimmäiset naurunremahdukset, joita nautimme useita illan aikana.
Ruokailun aikana myytiin arpoja, joitten palkintoina oli abobase-voidetta, hammastahnaa, oksasahaa, bluetoothkaiutinta ja mitähän kaikkea!  Voittajat saivat itse etsiä numeroidut voittonsa ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Kutsussa oli luvattu paikalle joulupukki ja koska kierrätys on niin muodikasta nykyisin, juhlijoita oli pyydetty tuomaan paketoituna mukanaan seitsemän vuotta kirjahyllyssä seisonut esine, jolle ei vieläkään ole käyttöä suunnitteilla. Eteiseen oli kertynyt illan alkajaisiksi iso laatikollinen lahjoja odottamaan mahdollista joulupukkia.

Jukka Holopainen luki joulupukille kirjatun kutsun ja poistui sitten lähettämään kirjettä.
Sillä aikaa vieraat lauloivat yhteislauluna Petteri Punakuonon tai muuta sellaista ja pianistineitokainen esitti yhden jouluisista lempikappaleistaan. Erityisesti jäi mieleen hänen esittämänsä Sylvian joululaulu.

Sitten könysi pukki paikalle.  Hän oli säälittävän vanha ja nojasi keppiinsä lonkkaa pidellen ja kumarassa.
- Minä tulin nyt, kun kommunikaatio on nykyään niin nopeaa.  Sain teiltä juuri kutsun ja täällähän te olette. Eikös olekin kiva tällainen joulupukin homma, kun töitä tehdään yksi päivä vuodessa ja loppuvuosi maataan Korvatunturilla kuin ellun kana?
Ja sitä rataa eteenpäin, kunnes pukki keksi laulaa pätkän joululaulua 'ja vanhakin nyt nuortuu', suoristi selkänsä ryhdikkääksi ja alkoi loikkia ympäri keskellä seisovaa ruokapöytää koikkelehtien milloin etu- milloin takaperin ja potkien jaloillaan eri suuntiin. Yleisö ulvoi naurusta.

Seurasi lahjojen jako. 
- Presidentti Tumma paahto, sanoi pukki ja piti kädessään kahvipakettia.
- Tiedättehän, että on olemassa tummapaahtoisia presidenttejä?  Onko täällä paikalla Presidentti Tumma paahto, kun tontut ovat tällaisen paketin tänne lähettäneet?  Jaa, mutta Malmittarillahan on tumma presidentti!
Tummatukkainen Maija Lintumäki nousi hakemaan lahjaansa ja pukki kirmasi Maijan syleilyyn.  Tiukassa halauksessa pukki alkoi välittömästi mölytä:
- Irti!  Päästä IRTI Maija! 
Eikä Maija päässyt pukin otteesta millään, vaikka pukki miten mölysi.
Ratkiriemukasta.  Yleisö nauroi estotta.
- Ja sitten täällä on Presidentti Vaalea paahto, kuulutti pukki kädessään kahvipaketti.
Paikalle asteli valkotukkainen Pihlajamäen presidentti Risto Kaspiola.
Lahjojen jako jatkui sitten ripeää tahtia ja jaon päätteeksi pukki toivotti Hyvää Joulua ja loikki leikitellen ja hyppelehtien pois paikalta.

Lauloimme jälleen hetkisen. Jukka Holopainenkin palasi paikalle. Hän harmitteli, kun viipyi kirjeen vientimatkalla niin pitkään, ettei nähnyt koko joulupukkia!

Oli tullut aika lähteä kotiin.  Huomenna olisi työpäivä ja juhliminen on lopetettava.
- Minunkin täytyy tästä lähteä nyt sitä koiraa ulkoiluttamaan, sanoo Jukka ja esittää uudelleen käsi pitkänä, selkä takakenossa räköttävän koiran perässä raahautuvaa ihmispoloa.

- Ajakaa varovasti älkääkä liukastelko sateisilla teillä.
Pois lähtiessä mieli oli kevyt ja hymy herkässä.  Ilta oli täynnä hauskaa muisteltavaa.

Teksti Raija Lehtinen
Kuvat Arja Oksanen ja Raija Lehtinen


Illan juontaja Jukka Holopainen.
Illan juontaja Jukka Holopainen.
Illan pianisti ja laulaja.
Illan pianisti ja laulaja.

Joulupukki muuttui vanhasta, kumarasta ja raihnaisesta leikitteleväksi hassuttelijaksi.
Joulupukki muuttui vanhasta, kumarasta ja raihnais...
Joulupukki kirmaa Presidentti Tumma paahdon halaukseen.
Joulupukki kirmaa Presidentti Tumma paahdon halauk...

Irti! Maija, irti!
Irti! Maija, irti!
Irti, Maija! Eikä Maija pääse irti mitenkään.
Irti, Maija! Eikä Maija pääse irti mitenkään.
Joulupukki ja Presidentti Vaalea paahto.
Joulupukki ja Presidentti Vaalea paahto.

Tumma ja Vaalea presidentti joululahjoineen.
Tumma ja Vaalea presidentti joululahjoineen.
Maija Lintumäki, Seppo Pieviläinen,  Timo Auranen ja Raija Lehtinen.
Maija Lintumäki, Seppo Pieviläinen, Timo Auranen...
II varapiirikuvernööri Timo Auranen ja Malmittarien webmaster Raija Lehtinen.
II varapiirikuvernööri Timo Auranen ja Malmittarie...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin