Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Syyskuun Klubikokouksessa Malmittaret paketoivat syksyn tehtävät

Puron lailla puhetta poriseva Malmittarien ryhmä malttoi helposti lopettaa porinan kokouksen ajaksi.

Reilun tunnin verran syvennyimme syyskauden aikana tehtävien varainkeräys-, palvelu- ja hyväntekeväisyyskohteiden pohdintaan.
Syyskuun klubikokous käsitteli lisäksi tulevaa Malmittarien kymmenvuotisjuhlaa. Paikalla olivat myös uudet jäsenehdokkaat Karin Sillanpää ja Eila Sundman. Molempien uusien tulokkaiden kummi on Irma Väätäinen.

Kokouksessa oli ensi kertaa käytössä tapa, että hallitus valmistelee asiat ja klubikokous hyväksyy hallituksen ehdotukset sellaisenaan kotona luetun pöytäkirjan perusteella. Käytäntö säästää klubikokoukselle aikaa, jonka voimme käyttää vaikkapa antoisien vierailijoiden tapaamiseen.

Lähes kaikki syksyn tapahtumat on valmiiksi suunniteltu jokaista osallistujaa ja yksityiskohtaa myöten.
 
Lionsasiaa. SuurPnatiin Porvooseen menemme kuulemaan asiaa vaikkapa pakolaisavusta ja klubitreffeistä.

Vanhuksista välittämistä. Hyvän Päivän tapahtumaan 8.10 Syystien palvelutalolla osallistuu seitsemän Malmitarta. He antavat rentousmusiikin tahdissa vanhuksille niska-hartiahierontaa, kynsienhoitoa ja hiustenlaittoa. Runojakin lausutaan, tottakai.

PuSu-projekti. Päivi Kristiina Kärkkäinen kutsui meidät Järvenpään kotiinsa sunnuntaina 11.10 ompelemaan PuSu-fantteja Punainen Sulka-keräykseen.

Viestintää ja tiedotusta. Arja Oksanen ja Raija Lehtinen osallistuvat viestintäkoulutukseen 20.10.

Koulutusta. Uusien Leijonien koulutukseen Porvoossa osallistuvat Mirva Neva-aho-Simonsen, Katja Girs-Metsi, Merja Carlander, Karin Sillanpää ja Irma Väätäinen.
Maija Lintumäki osallistuu presidenttikoulutukseen ja -risteilyyn.

Ikioma juhla. Malmittarien 10-vuotisjuhlaa vietetään Malmin VPK:n talolla lauantaina 24.10. Vapaaehtoisia tilan koristelijoita ja seuraavan päivän siivoojia löytyi ryhmästämme riittävästi.

Silmäsairaalan yhteyshenkilö. Kirsi Sjöblom valittiin yksimielisesti Ratnapurin silmäsairaalan yhteyshenkilöksi.

Hallintotilin kartuttamista. Presidenttimme Maija oli sitä mieltä, että saamme ilman muuta koottua parikymmentä henkilöä studioyleisöksi tv-studiolle 5.11. Koollaolevasta ryhmästä kertyi kymmenen reipasta osallistujaa taputtamaan ohjelmalle.

Vaatetusta. Maija hoitaa myös t-paita tilauksen ja Raija toikin jo lisää huiveja. Uusille Malmittarille on saatava yhtenevät asut.

Pikkujoulujuhla. Vireillä ja suunnitelun alla on vielä yhteinen pikkujoulujuhla viimevuotiseen malliin LC Pihlajamäen kanssa. Herrat saavat nyt järjestää vuorostaan.

Kerrottiin itsestämme tarinoita. Kokouksen päätyttyä syötiin vielä salaatti ja pidettiin kuulemiskierros, jossa kukin sai kertoa itsestään uusille jäsenehdokkaille muutaman lauseen esittelyn.
Presidentti Maija ja maskottimme vakavina.
Presidentti Maija ja maskottimme vakavina.
Lisää vakavia Malmittaria.
Lisää vakavia Malmittaria.
Kokouksen loppupuolella ilmeet alkavat keventyä.
Kokouksen loppupuolella ilmeet alkavat keventyä.

Ulla ja Elsa työn touhussa.
Ulla ja Elsa työn touhussa.
Sihteeri Arja paperipinojen keskellä.
Sihteeri Arja paperipinojen keskellä.
Maija ja Arja esittelevät paitatarjontaa.
Maija ja Arja esittelevät paitatarjontaa.

Irman tuomat uudet jäsenehdokkaat Eila ja Karin.
Irman tuomat uudet jäsenehdokkaat Eila ja Karin.
Teija esittelee Punainen Sulka-keräystä.
Teija esittelee Punainen Sulka-keräystä.
Liisa ompelee kankaan, johon kiinnitetään kangasmerkit.
Liisa ompelee kankaan, johon kiinnitetään kangasme...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin