Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

"Hyvällä sykkeellä ja sydämellä"

”Hyvällä sykkeellä ja sydämellä”

Aktiivisuutta ja reippautta, sekä hyvänmielen jakamista

Seuraavan toimintakauden presidenttimme Kirsi Sjöblom aloitti toimintasuunnitelman esittelyn tällä presidentin motolla. 

 

Hyväksihavaittujen aktiviteettien rinnalle myös uusia

Vapaehtoistyössämme jatkuvat monet hyviksi havaitut tapahtumat ja aktiviteetit kuten Auta lasta – auta perhettä-keräys, joulukonsertti ja Isänmaallinen ilta, konsertti veteraanien hyväksi Malmin kirkossa. Palvelutalojen asukkaita käymme ilahduttamassa yhteislauluhetkillä ja järjestämällä hemmottelua ja tanssiaisia.

Myös monia uusia tapoja tehdä hyvää tullaan toteuttamaan. Diabetes, ympäristö, nälän helpottaminen, lapsuusajan syöpä ja näkökyky: pyrimme omalta osaltamme vaikuttamaan näihin asioihin.

 

Perustamme LEO-klubin

Tulevan kauden strateginen tavoitteemme on perustaa LEO klubi yhdessä LC Helsinki/Pohjoisen kanssa. Projekti on jo hyvässä vauhdissa. Ydinjoukko innokkaita nuoria on jo saatu kiinnostumaan toiminnasta. Toivottavasti osa osallistuu jo tämän kevään aikana Auta lasta – auta perhettä tapahtumaamme 11. – 12.5. Malmin Prisman edessä ja Malmipäivään 19.5. Jos kuulut ikähaarukaan 17 - 29 ja vapaaehtoistyö kiinnostaa, ota yhteyttä Petra Beddaan, joka toimii leokoordinaattorinamme, .

 

Vaalikokouksessa valittiin toki myös hallitus ja virkailijat tulevalle kaudelle. Tässä aktiivisessa porukassa kaikki osallistuvat. Me teemme kaikki hyvää yhdessä, hyvällä sykkeellä ja sydämellä.

 

Kokouksemme alussa oli syytä juhlaan. Kohotimme maljan Mirva Weisteen syntymäpäivien kunniaksi. Kuvassa vasemmalta Petra Bedda. Outi Rinta-Filppula, Kirsi Sjöblom, Mirja Weiste ja Merja Carlander.



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin