Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Kiitolllisena sotiemme veteraaneille vietimme isänmaallista iltaa 

" Te ette tahtoneet sotaa, Te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta Teidät pakotettiin taisteluun, jossa teitte suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä." Marsalkka Mannerheim, 1940.

 

 

Isänmaallista iltaa veteraanien kunniaksi vietettiin tänä vuonna jo varsinaisen juhlapäivän aattona 26.4.2018 Malmin kirkossa. Perinteikäs, jo vuonna 1945 perustettu Malmin Mieslaulajat esittivät Kirsi Tunkkarin johdolla muun maussa Veikko Lavin Evakon laulun, haikeita kansansävelmiä ja aina yhtä vaikuttavan Veteraanien iltahuudon.

 

Kaartin Soittokunnan varusmiehet esittivät muun muassa Sibeliuksen Finlandian.  Piano-osuus soi juuri niin jylhästi ja mahtavasti kuin miltä se kuulostaa parhaimmillaan. Yleisökin pääsi ääneen yhteislauluissa kaartinjääkäreiden säestämänä. Kaartin soittokunta on aloittanut toimintansa jo vuonna 1819. Soittokunta ottaa vuosittain jäsenikseen 10 uutta varusmiestä.

 

Lotta Lauraliisa Pitkänen on ollut vakiokunniavieraamme veteraanikonserteissamme. Jo 93-vuotias rouva Pitkänen luki tarinan erään evakkoperheen kokemuksista heidän uudessa sijoituspaikassaan, jossa suuri lapsiperhe joutui käymään rottasotaa heille annetussa hatarassa asumuksessa. Tarinassa välittyi myös se toiseuden tunne, jota kodeistaan sodan jaloista pakon edessä paenneet karjalaiset joutuivat tuntemaan. Vastaanotto ei aina ollut lämmin uusilla kotikonnuilla. Toisena tarinana kuulimme hauskan kertomuksen tansseista ja kuinkas sitten kävikään. Tarinan keskiössä oli tanssikavaljeerin upea karvakravatti, joka ei kuitenkaan johtanut lopulta kavaljeerin toivomaan lopputulokseen.


Tilaisuuden päätteeksi malmittaret laskivat seppeleen veteraanien muistomerkille Malmin kirkon edustalla. Seppeleen laski tänä vuonna klubin presidentti Merja Carlander tulevien kausien presidenttien Kirsi Sjöblomin ja Irma Väätäisen toimiessa airueina.


Lotta Lauraliisa Pitkänen
Lotta Lauraliisa Pitkänen
Kaartin jääkärit Allan Sääski, Saku Liimatainen, Andry Bowo, Teemu Mäkinen ja Elias Hjelm.
Kaartin jääkärit Allan Sääski, Saku Liimatainen, A...
Sekä yleisössä ja tällä kertaa myös kuorossa oli mukana veteraaneja.
Sekä yleisössä ja tällä kertaa myös kuorossa oli m...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin