Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Tulevan kauden suunnittelua koko N-piirin voimalla SuurPnatissa 

Tiesitkö, että Itämeri on yksi Pohjois-Euroopan suurimmista ympäristöongelmista? FL Annamari Arrakoski-Engardt John Nurminen säätiöstä oli kertomassa meille Itämeren tilasta ja  . Meitä lionia oli torstaina 22.3.2018 Näkövammaisten keskusliiiton Iiris-keskuksessa auditorion täydeltä paikalla saamassa uutta tietoa ja vaihtamassa ajatuksia.

Maataloudella on suuri vaikutus Itämeren tilanteeseen. Annamari kertoi meille, kuinka peltojen kipsikäsittelyllä voidaan merkittävästi vähentää ravinteiden, erityisesti fosforin, valumista mereen. Tätä on kokeiltu muun muassa Satakunnassa. Kipsikäsittely on nopea, tehokas ja edullinen. Se tukee myös osaltaan kiertotaloutta. Vantaan-Keravanjoen alueella on tarkoitus käynnistää kansallinen hanke. Jokialue on suurelta osin juuri N-piirin ”kotikenttää”. Miten me voisimme kantaa oman kortemme kekoon? Ideoita alkoi syntyä jo tilaisuuden aikana.

 

Jokainen meistä voi vaikuttaa syömällä enemmän kalaa ja nimenomaan lähikalaa esimerkiksi särkeä ja silakkaa. Me suomalaiset syömme per henki 13 kg karkkia, mutta vain 1 kiloa Itämeren kalaa! Pienillä teoilla voi olla iso vaikutus, kun meitä osallistujia on paljon.

Me malmittaret tulemme omalta osaltamme huomioimaan Itämeren suojelun tulevissa ympäristöhankkeissamme.

 

”Leijonan jalan jälki” – aktiivinen osallistuminen Perintöprojektiin palkittiin

Suuri joukko piirin klubeja, me malmittaret muiden joukossa, palkittiin. Klubin presidentti Merja Carlander kävi noutamassa sekä ”hopea että pronssi”-palkinnot. Malmittarista olivat paikalla varapresidentti Kirsi Sjöblom, Maija Lintumäki puolisonsa lion Seppo Pieviläisen kanssa sekä Mirva Neva-aho-Simonsen, joka piirin kertoi lyhyesti meille kaikille tulevista nuorisoleireistä.

 

 










Merja Carlander ja Kirsi Sjöblom huomionosoituksia
Merja Carlander ja Kirsi Sjöblom huomionosoituksia
Maija Lintumäki ja Seppo Pieviläinen
Maija Lintumäki ja Seppo Pieviläinen

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin