Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Kevään isoimmat aktiviteetit lyötiin lukkoon


Kevään aikana tapahtuu paljon!


Vuoden 2019 ensimmäisessä kuukausikokouksessa 16.1.2019 lyötiin lukkoon kevään tärkeimmät aktiviteetit. Kuulumiskierroksella kokouksen aluksi jokainen sai päivittää meille muille uusimmat uutisensa ja kuulumisensa. Paikalla ollut jäsenehdokkaamme sai näin ”maistiaisia” millaisen porukan kanssa on lähdössä tekemään yhdessä hyvää.

 

Kevään aikana tapahtuu paljon!


Hyväntekeväisyystanssit naistenpäivänä 8.3.2019 klo 18 hoitokoti Päiväkummun Paloheinän yksikössä.

 

 Auta Lasta Auta Perhettä –keräys 12.-13.4.2019 järjestetään jälleen yhteistyössä Malmin Prisman kanssa. Keräyksen tuotteet toimitetaan avuntarpeessa oleville lapsiperheille Pienperheyhdistyksen avulla.

 

Isänmaallista iltaa vietetään Veteraanikonsertin merkeissä perjantaina 26.4.2019 klo 18. Malmin kirkossa. Malmin Mieslaulajat ovat jälleen mukana luomassa tunnelmaa.

 

Ympäristöpäivä sunnuntaina 5.5.2019, jolloin siivoamme Vantaan joen rantaa yhdessä muiden alueen Lions klubien kanssa.

 

Mitä kaikkea muuta tämän lisäksi keksimmekään. Yhdessä on hauskaa tehdä hyvää sykkeellä ja sydämellä!




Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin