Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Kausi 2019-2020

Kesäiset vitjanvaihtojuhlat

Koronarajoitusten helpotuttua päätimme pitää vitjanvaihtojuhlat ensi kauden pressan Irman väljällä puutarhapihalla 3.6.2020. Mukaan oli ilmoittautunut perästi 39 klubilaista ja puolisojakin mukava määrä. Ennen herkullisia, korona-aikaan sopivia tarjoiluja, presidenttimme Arja halusi muistaa useita klubin eteen töitä tehneitä, tosin kaikkihan ovat upeasti kantaneet kortensa kekoon koko kauden ajan.


Lue lisää


Ruokakassiapua ikäihmisille

Meiltä Malmittarilta ovat Petra ja Maija olleet apuna ruokakassikuljetuksissa ikääntyneille ja riskiryhmien edustajille. Molemmat kertovat saaneensa hyvää mieltä siinä missä saajakin. Lisää auttajia tarvitaan yhä mukaan.


Lue lisää


Seppele veteraanien muistokivelle

Klubillamme on ollut tapana veteraanien kunniaksi järjestetyn Isänmaallinen ilta-konsertin yhteydssä laskea seppele Malmin kirkon pihalla olevalle veteraanien muistokivelle.Tänä vuonna tuota tilaisuutta ei kansallisena veteraanpiäivänä voitu järjestää, joten suoritimme hiljaisen seppeleen laskun


Lue lisää


Vaalikokous hurautettiin sähköisesti läpi

Me Malmittaret tapaamme aina todella mielellämme toisiamme ja silloin halataan  lämpimästi. Niinpä tämä ajanjakso, jolloin koronan vuoksi kaikki tapaamiset ja kokoontumiset on jouduttu perumaan, on ollut meille aika koettelevaa. Oli ilo ja riemu nähdä tänään 8.4. edes toistemme kasvoja tietokoneen kameran kautta!


Lue lisää


Kukkaloistoa asetelma-illassa

Jo kolmatta kertaa Vihertalo Lintumäen Matin kanssa järjestämäni uusien jäsenten kukka-asetelmailta muuttui osallistujakokoonpanoltaan koronan ryhdyttyä juuri nostamaan päätään.


Lue lisää


Kävimme ryöstöretkellä Siltamäen klubikokouksessa

Malmittarien  joukkue (kuvassa vas. Anita Tuohino, Kirsi Sjöblom, Ulla Welin, Tuula Lehtinen ja Irma Väätäinen)  kävi 2.3.2020 ryöstämässä Aarne Leijonan Siltamäen klubilta.


Lue lisää


Ulla Welin ilahdutti meitä runokirjallaan

Helmikuun kuukausitapaamisessa 12.2.2020 meitä odotti iloinen yllätys: saimme kaikki Ulla Weliniltä runokirjan Pieniä tarinoita ystävänpäivänlahjaksi.


Lue lisää


Vuosipäivää vietettiin teatterissa

Malmittaret viettivät 17.1.2020 vuosipäiväänsä käymällä Helsingin kaupunginteatterissa katsomassa näytelmän Vihainen leski.


Lue lisää


Vierailimme LC Sibbo-Sipoon klubikokouksessa

Malmittaret kävivät keskiviikkona 8.1.2020 vierailulla LC Sibbo-Sipoon klubikokouksessa. Klubin kokouskielenä on ruotsi ja kokouspaikkana idyllinen  ravintola N'avetan Laituri Gumbon rannassa


Lue lisää


Malmittaret mukana sankarihaudoilla 

Hietaniemen hautausmaan sankarihaudoilla käynti Melvin Jonesin syntymäpäivän aikaan on kuulunut Malmittarien perinteisiin aivan perustamisestamme saakka.


Lue lisää


Lauloimme joululauluja Syystien palvelukeskuksessa

Maanantaina 16.12.2019 kävimme perinteiseen tapaan laulamassa joululauluja Syystien palvelukeskuksen ravinotla Onnissa. Tila oli koristeltu kauniisti ja joulukuusikin oli jo paikalla. Olipa siellä Petteri Punakuonokin poroineen vetämässä pulkkaa.


Lue lisää


Joulukuussa klubiimme liittyi uusia jäseniä 


Meillä oli 11.12.2019  ilo saada joukkoomme uusina jäseninä Ulla-Mari Lappalainen ja Liisa Karhu, jotka antoivat lionslupauksensa kuukausitapaamisessa klubimme uuden lupausmallin mukaisesti. Ulla-Marin kummi on Arja Oksanen ja Liisa Karhun kummi Maija Lintumäki.


Lue lisää


Tomi Metsäketo hurmasi konsertillaan

-Aivan mahtava konsertti, kannatti tulla vaikka oltiinkin lähes tunti myöhässä erehdyttyämme kellonajasta. Taisivat tulla parhaat kappaleet tässä lopussa, ei jäänyt harmittamaan, nautimme niin paljon, iloitsivat Paula Koivuniemen seurueeseen kuuluneet miehet.


Lue lisää


Kuukausitapaamisessa vieraita, linnunpönttö ja chevron

Malmittarien marraskuinen kuukausitapaaminen alkoi herkullisesti Ullan tekemillä voileipäkakuilla. Niistä pääsivät nauttimaan myös vierailulla ollut 2. VDG Markku Helle sekä klubiimme tutustumassa olleet Liisa Karhu ja Ulla-Mari Lappalainen.


Lue lisää


Uutta verta Malmittariin

Lokakuun kuukausitapaamisessamme meillä oli ilo ottaa vastaan uusi, porukkamme keski-ikää mukavasti laskeva jäsen, Johanna Hokkanen.


Lue lisää


Miljan palvelutalossa hemmoteltiin asukkaita

Hyvän Päivän kunniaksi Malmittaret viettivät lauantaina 12.19. päivän Miljan palvelutalossa, jossa asiakkaiden kanssa juteltiin, laulettiin ja heitä hemmoteltiin hieroen ja hoitamalla heidän käsiään.


Lue lisää


Malmittarilta sydämellistä apua Hyvän päivänä

Lionsit kautta maan viettävät valtakunnallista Hyvän päivää aina 8.10. Jos päivä osuu arkipäivään, saatetaan Hyvän päivän tempauksia toteuttaa myös viikonloppuna.

 


Lue lisää


Pressaristeilyltä uusia näkökulmia

N-piirin perinteinen presidenttiristeily 22.9. havahdutti osanottajat pohtimaan kannattaako asiat tehdä aina samoin ja voisiko uusista ideoista saada myös jäsenkasvua.


Lue lisää


Malmittaret mukana Malmitalon 25-vuotisjuhlissa

Malmittaret näkyivät Malmitalon 25-vuotisjuhlissa, joissa presidentti Arja Oksanen sai lavalla esitellä klubimme toimintaa ja Ulla Welin luki runojaan, joista yhden hän kirjoitti varta vasten Malmitalon kunniaksi.


Lue lisää


Juhlava kuukausitapaaminen

Malmittarien syyskuun kuukausitapaamista vietettiin harvinaisen juhlavissa tunnelmissa 11.9.2020.Ikinuori Annikkimme täyttää 90 vuotta ja kutsui meidät sitä juhlistamaan kotiinsa.


Lue lisää


Ensimmäinen kuukausitapaaminen käynnistyi jättipalsamitalkoilla

Kauden 2019-2020 presidenttimme Arja Oksanen käynnisti kauden kutsumalla klubilaiset kotiinsa ja jo ennen kokousta jättipalsamien perkaustalkoisiin viereisen Vantaanjoen varteen.


Lue lisää


Uusi kausi alkoi hallituksen kokouksella 6.8.2019

Malmittarien iloinen puheensorina täytti kokoushuoeen kun pidimme kauden ensimmäisen hallituksen kokouksen eilen 6.8.2019 presidentin kotona.


Lue lisää


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin