Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Vaalikokous hurautettiin sähköisesti läpi

Me Malmittaret tapaamme aina todella mielellämme toisiamme ja silloin halataan  lämpimästi. Niinpä tämä ajanjakso, jolloin koronan vuoksi kaikki tapaamiset ja kokoontumiset on jouduttu perumaan, on ollut meille aika koettelevaa. Oli ilo ja riemu nähdä tänään 8.4. edes toistemme kasvoja tietokoneen kameran kautta!

Tänä keväänä meidänkin vaalikokouksemme ja sen perään pidetty kuukausitapaaminen piti hoitaa sähköisen järjestelmän kautta. Olimme jo hallituksen kokouksen kerran pitäneet Skypen avulla ja nyt otettiin Merjan hallinnoima Teams käyttöön. Arja oli Skypen käyttöä käynyt jokaisen kanssa läpi ja niinpä hallituksen kokous sujui viime viikolla mainiosti. 

Teamsin käyttöä ei ehditty koko klubin kanssa etukäteen harjoittelemaan ja se vähän kostautui kokouksen osallistujamäärässä. Hyvin kuitenkin saatiin kokous läpi, tarvittavat päätökset tehtyä ja vähän kuulumisiakin vaihdettua. Puhelin ja sähköposti toimivat apuna heidän kanssaan, joilla oli vaikeuksia kuuluvuuden tai keskusteluun liittymisen kautta. Keinot on monet!

Vaalikokousasioiden ohella päätettiin, että koska vielä valtakunnallisen vuosikokouksen järjestämistapa on avoin, valtuutimme hallituksen päättämään klubin edustajat. 
Loppukesän risteilystä Anita tekee valmiiksi ilmoittautumislistan, toivottavasti se pystytään toteuttamaan.

Veteraanipäivän konsertti on peruttu, mutta käymme muutaman klubilaisen kesken laskemassa silti Malmin kirkon pihalla olevalle veteraanikivelle perinteisen seppeleemme. 

Keskustelimme myös ikäihmisten soitto/ruokakassikampanjasta ja siitä muutama jo innostuikin. Ruokakasseja ikäihmisille viemään halukkaat voivat ottaa Teijaan yhteyttä. Ruokakassikeikka kestää noin 2 tuntia kerrallaan ja on varmasti varsin antoisa aktiviteetti heille, jotka siihen voivat ottaa osaa. Maija ja Seppo sekä Petra ilmoittautuivat jo mukaan, kiitos heille.


Olipa kiva nähdä kaikkien kasvoja!
Pysytään terveinä ja jatketaan WhatsUp viestien lähettelyä :)

Teija Loponen

Kuvat Arja Oksanen ja Merja Carlander



Kieli poskessa, kyllä se onnistuu!
Kieli poskessa, kyllä se onnistuu!
Voi että oli ilo nähdä toisten klubilaisten kasvoja.
Voi että oli ilo nähdä toisten klubilaisten kasvoj...
Puhelias joukkomme joutui nyt hillitsemään itseään.
Puhelias joukkomme joutui nyt hillitsemään itseään...

 Tässä järjestelmässä ei saanutkaan kerralla kaikkien kuvia näkymään, osa jäi puuttumaan.
Tässä järjestelmässä ei saanutkaan kerralla kaikk...

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin