Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Kokoonnuimme ensimmäiseen kuukausitapaamiseen

Roskien kerääjät yhteiskuvassa, vas. Arja Oksanen, Eino Jokkala, Marja-Liisa Litmanen, Kirsi Sjöblom, Eila Lohilahti ja Maija Lintumäki. Kuvan otti Seppo PieviläinenKauden ensimmäinen kuukausitapaaminen pidettiin 12.8.2020 presidentti Irma Väätäisen tilavalla kotipihalla. Välittömästi ennen kokousta kävimme keräämässä roskat pois lähistöllä olevalta kukkulalta ja kävelyreiteiltä.

Tapaamiseen osallistui parisenkymmentä Malmitarta puolisoineen. Presidenttipari oli sijoittanut pihalle monta puutarhapöytää niin että saatoimme asettautua istumaan turvaetäisyydet huomioiden koronaviruksen vuoksi.

Klubimestarimme Tuula Lehtinen puolisoineen oli
valmistanut meille todella maistuvan aterian. Tarjolla oli savustettua lohta keitettyjen perunoiden ja, tuoreraastesalaatin kera. Grillimakkaroitakin löytyi niitä haluaville.

Tässä kokouksessa päätimme ryhtyä koulukummiksi vielä yhdelle lukiolaiselle kolmen vuoden ajaksi Lapset ry:n kautta. Avustamme häntä 700 eurolla vuodessa. Päätimme myös lahjoittaa parisensataa euroa LCIF:lle hätäapurahastoon.

Kokoukseen osallistui myös uusi jäsenkandidaattimme Anne, joka oli tullut tutustumaan toimintaamme. Jäämme nyt innolla odottamaan, että hän päättäisi liittyä klubiimme.

Teksti: Arja Oksanen
Kuvat: Maija Lintumäki  ja Arja Oksanen

Teija tarjoili kaikille tervetulomaljat
Teija tarjoili kaikille tervetulomaljat
jotka kohotettiin presidentin johdolla.
jotka kohotettiin presidentin johdolla.
Rahastonhoitajamme Ulla Huotinen ja runoilijamme Ulla Welin.
Rahastonhoitajamme Ulla Huotinen ja runoilijamme U...

Savustettu lohi vei melkein kielen mennessään!
Savustettu lohi vei melkein kielen mennessään!
Jälkiruokamarjakimara
Jälkiruokamarjakimara
Presidenttipari yhdessä klubimestari Tuula Lehtisen kanssa.
Presidenttipari yhdessä klubimestari Tuula Lehtise...

Maija Lintumäki nauttimassa pöydän antimista yhdessä Kirsi ja Timo Sjöblomin kanssa.
Maija Lintumäki nauttimassa pöydän antimista yhdes...
Jäsenkandidaattimme Anne.
Jäsenkandidaattimme Anne.
Kokouspaikkamme iltavalaistuksessa.
Kokouspaikkamme iltavalaistuksessa.


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin