Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Presidentin vitjat siirtyivät Irma Väätäiseltä Anita Tuohinolle

Vas. Tulevan kauden presidentti Anita Tuohino yhdessä tämän kauden presidentti Irma Väätäisen kanssa.
Tämän kauden presidentti Irma Väätäinen järjesti meille upean päätösillan vitjanvaihtoineen kotitalonsa pihalla 3.6.2021. Meitä oli siellä paikalla nelisenkymmentä henkilöä. Lämmin aurinkoinen sää helli meitä ja sai kaikki hymyilemään. Iloista tunnelmaa lisäsi myös hanuristi, joka soitti meille hanurilaan ihania melodioita.

Irma tiivisti kauden saavutukset hienosti puheessaan. Koronasta huolimatta olimme pystyneet järjestämään paljon aktiviteetteja, joiden joukossa aivan uusiakin. Tästä kiitokset aktiviteettitoimikunnalle ja sen puheenjohtajana toimineelle idearikkaalle Kirsi Sjöblomille. Palkinnoksi Kirsi sai tämän vuoden Thanks-palkintotaulun.

Piirin tehtävissä toimineet Mirva, Teija, Merja ja Arja saivat kauniit ruusukimput, jotka oli koristeltu tuoksuvin sireeninoksin.

Sihteeri Outi Rinta-Filppula sai presidentiltä kiitokset toiminnastaan klubin sihteerinä vaativan päivätyönsä ohella. Palkinnoksi Outi sai rintaansa presidentin myöntämän ansiomerkin. 15-vuotisjuhlatoimikunnan puheenjohtaja Maija Lintumäki sai kielokimpun. Kielokimpun saivat myös Eila Lohilahti ja puolisonsa Eikka monista lahjoituksistaan klubin nimissä.
Klubimestari Tuula Lehtinen ja hänen puolisonsa Ripa saivat keltaiset leijonaessut kiitokseksi hyvästä ruokatarjoilusta tapaamisissamme.

Kokoukseemme osallistui myös piirisihteeri Make Vesikallio ja ARS-toimikunnan puheenjohtaja Anniina Kuusniemi. Piirikuvernööri Make palkitsi klubimme pitkäaikaisen jäsenen Mirja Weisteen I ruusukkeen ansiomitalilla.

Sokerina pohjalla oli runoilijajäsenemme Ulla Welinin lyöminen Lions-ritariksi. Lyöjänä oli Teija Loponen omasta klubistamme. Avustajina toimituksessa olivat piirikuvernööri Make ja presidentti Irma.
Palkintoseremonioiden jälkeen Irma luovutti presidentin vitjat tulevan kauden presidentti Anita Tuohinolle. Anita piti kauniin puheen, jossa hän luonnehti kaikkia omien lionsvuosiensa aikana klubissamme olleita presidenttejä adjektiiveillä, jotka osuvasti kuvasivat heidän vahvoja puoliaan. Nykyinen presidenttimme Irma sai erityismaininnan ystävällisyydestään ja empaattisuudestaan. Lahjaksi Irma sai meiltä kaksi pensasmustikkapensasta.

Pressa Irma oli painattanut Malmittarista esittelyvihkon, joka jaettiin kaikille paikallaolleille jäsenille. Siinä on kuvakooste kaikista Malmittarista ja ne esittelyt, jotka tähän mennessä on julkaistu klubimme kotisivujen jäsenosiossa. Siitä uudemmatkin jäsenet voivat kätevästi tunnistaa kuka kukin on.
Kaikki jäsenet saivat lahjaksi presidentiltä myös juhlavuoden pinssit. Ylimääräisenä lahjana oli vielä jokaiselle lahjakassiin pakattu pullo alkoholitonta kuohujuomaa.

Tähän kokoukseen osallistui myös uusi jäsenkandidaatti Tarja Lamberg, joka oli tullut tutustumaan toimintaamme Hannele Makkosen kutsumana. Toivottavasti saamme hänestä uuden jäsenen klubiimme!

Kirsi Sjöblom sai  tänä vuonna Thanks-palkintotaulun.
Kirsi Sjöblom sai tänä vuonna Thanks-palkintotaul...
Maija Lintumäki sai Irmalta kauniin kielokimpun.
Maija Lintumäki sai Irmalta kauniin kielokimpun.
Myöskin Eila Lohilahti ja Eikka saivat samanlaiset kielokimput.
Myöskin Eila Lohilahti ja Eikka saivat samanlaiset...

Sihteeri Outi sai presidentin myöntämän ansiomerkin.
Sihteeri Outi sai presidentin myöntämän ansiomerki...
Klubimestari Tuula Lehtinen puolisoineen palkittiin lions-essuilla.
Klubimestari Tuula Lehtinen puolisoineen palkittii...
Mirja Weiste sai I ruusukkeen ansiomitalin.
Mirja Weiste sai I ruusukkeen ansiomitalin.

Runoilijajäsenemme Ulla Welin lyötiin Lionsritariksi.
Runoilijajäsenemme Ulla Welin lyötiin Lionsritarik...
Kuvassa Ullalla ARS-säätiön taulu
Kuvassa Ullalla ARS-säätiön taulu
Piirin tehtävissä toimineet Malmittaret yhteiskuvassa kukkakimppuineen. Kuvan otti Anita Tuohino.
Piirin tehtävissä toimineet Malmittaret yhteiskuva...

Monilla meistä oli maskit kasvoillaan koronapandemian johdosta, joka ei aivan vielä ole ohitse.
Monilla meistä oli maskit kasvoillaan koronapandem...
Vas. Ulla-Mari Lappalainen, Make Veikallio, Annina Kuusniemi, Mirva Neva-aho-Simonsen ja Sam Simonsen.
Vas. Ulla-Mari Lappalainen, Make Veikallio, Annina...
Kokoukseemme osallistui myös jäsenehdokas Tarja Lamberg,jonka Hannele Makkonen oli kutsunut mukaan tutustumaan meihin.
Kokoukseemme osallistui myös jäsenehdokas Tarja La...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin