Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Omenahilloprojektimme alkoi syyskuussa

Syyskuussa keräsimme omenoita mm. oman klubimme Annikki Eklundin ja LC Hki Viaporin jäsenen Outi Hanslinin omenapuista. Omenoita olivat keräämässä klubimme jäsenet Ulla Welin, Maija Lintumäki, Tuula Lehtinen ja Irma Väätäinen.

Ulla Welin ja Maija Lintumäki kävivät keräämässä omenoita Annikki Eklundin pihan omenapuista.

Tuula Lehtinen keitti niistä monta purkillista omenasosetta, jota oli myynnissä ensin oman klubimme kuukausitapaamisessa lokakuussa.  Sen jälkeen myimme omenasosetta myös hyväntekeväisyyskirppiksellä 23.10.2021, jonka järjestimme yhdessä hoitokoti Päiväkummun kanssa. Paikkana oli Itä-Pasilan hoitokoti, joka oli jäänyt tyhjäksi hoitokodin asukkaiden muutettua Malminkartanoon avattuun uuteen hoitokotiin. Omenasose maistui tosi hyvältä ja teki mainiosti kauppansa!  
Irma Väätäinen keräsi niitä Outi Hanslinin omenapuista.
Irma Väätäinen keräsi niitä Outi Hanslinin omenapu...
Ulla Welin kävi Annikin pihalla keräämässä omenoita useana päivänä.
Ulla Welin kävi Annikin pihalla keräämässä omenoit...
Tuula Lehtinen keitti niistä hilloa,
Tuula Lehtinen keitti niistä hilloa,

jota tuli monta purkillista!
jota tuli monta purkillista!
Valmiita purkkeja myynnissä hyväntekeväisyyskirpputorillamme 23.10.2021
Valmiita purkkeja myynnissä hyväntekeväisyyskirppu...

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin