Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Myllypuro

Myllyviesti 2013 on ilmestynyt

Tämän vuoden Myllyviesti ilmestyi ja jaettiin myllypurolaisiin talouksiin ilmaislehtien ja mainosten mukana13.4.2013.

 

Myllypuron omakotialueilla on tämän vuoden jakelussa ollut ongelmia, eli joiltakin kaduilta on jäänyt jakamatta viikonlopun ilmaislehdet, mainokset ja Myllyviesti vaikka postilaatikossa ei olekaan mainoskieltoa. Mikäli olet tästä syystä jäänyt ilman lehteä, voit halutessasi lukea uuden Myllyviestin Myllypuron mediakirjastossa, tai myös saada sieltä sen omaksesi.

 

Myllyviestejä on toimitettu myös mm. Myllypuron vanhustenkeskukseen ja palvelukeskukseen sekä terveysasemalle, joissa asiakkaat voivat lukea niitä odotellessaan omaa vuoroaan.

 

Nyt ilmestynyt lehti oli jo järjestyksessään 15. Ensimmäinen klubimme julkaisema ja myllypurolaisille ilmaiseksi jaettava Myllyviesti ilmestyi jo huhtikuussa1999.  Lehden perusajatus on julkaista vain "Hyviä uutisia Myllypurosta", esitellä Myllypuron palveluja, myllypurolaisia yrityksiä  ja henkilöitä, sekä kertoa Myllypuron kehityksestä myllypurolaisille. 

 

Myllyviestin toimituksen puolesta

Ossi Lehtinen



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin