Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Myllypuro

Toimintamme

 

Myllypuron leijonat aloittivat klubitoimintansa vuonna 1965. 

 

Hyväntekeväisyyteen kohdistuvien aktiviteettiemme lisäksi harrastamme mm. liikuntaa ja kulttuuria.  Käymme taidenäyttelyissä, teattereissa, konserteissa, retkeilemme ja järjestämme omalle väelle erilaisia illanviettoja yms.

 

Pysyäksemme ajan hermolla ja voidaksemme parhaiten vaikuttaa asuinalu-eemme kehitykseen, kutsumme kaupungin ja erilaisten järjestöjen edustajia kokousiltoihimme, esittelemään suunnitelmiaan ja/tai meneillään olevia hankkeitaan.  Klubina otamme myös usein kantaa alueemme asemakaava-ehdotuksiin, sekä muihin alueemme kehitykseen ja hyvinvointiin vaikuttaviin suunnitelmiin. 

 

Jäseniksi klubiimme kutsumme ensisijaisesti myllypurolaisia miehiä ja naisia, tai henkilöitä joiden työpaikka on Myllypurossa, tai jotka jostain muusta syystä ovat erityisesti kiinnostuneet Myllypurosta ja sen kehittämisestä.

 

Hyväntekeväisyystoimintaa rahoitamme järjestämällä erilaisia tempauksia ja markkinatapahtumia, joihin kutsumme Myllypuron ja sen lähiympäristön asukkaita, osallistumaan, viihtymään ja usein myös tekemään onnistuneita löytöjä myyntipöydiltämme. 


Huhtikuussa pidettävät Myllymarkkinat on nykyisin merkittävin varain-keräysaktiviteettimme.  Muita vuosittain toistuvia aktiviteetteja tai tapahtumia, joihin klubimme säännöllisesti osallistuu tai on mukana järjestämässä tapahtumaa, ovat Myllypuro-päivä ja itsenäisyyspäivän juhla Myllypuron kirkossa.

 

Myllyviesti.  Vuodesta 1999 alkaen olemme julkaisseet kerran vuodessa ilmestyvää kaupunginosalehteä, mikä jaetaan ilmaiseksi kaikkiin Myllypuron talouksiin.   Myllyviestissä kerromme vain hyviä uutisia Myllypurosta.  Lehdellä haluamme palvella myllypurolaisia ja samalla myös osaltamme kohottaa Myllypuron imagoa.  Myllyviesti ilmestyy keväisin, noin viikkoa ennen Myllymarkkinoita.

 

Erilaisissa tempauksissa keräämämme varat jaamme avustuksina suoraan avun tarvitsijoille.  Tuemme myös valikoidusti Myllypurossa ja/tai sen lähialueilla toimivia järjestöjä heidän erilaisissa aktiviteeteissa. Toimintamme aikana olemme jo jakaneet avustuksia yhteensä yli 200.000 euron arvosta.

 

Avustuskohteet

 

Myllypurolaiset nuoret ovat vuodesta toiseen olleet tärkein avustuskohteemme. Heidän harrastustoimintojaan olemme tukeneet avustamalla mm. alueella toimivia liikunta- ja urheiluseuroja, kerhoja sekä partiolippukuntia.  Koululaisille on keväisin jaettu stipendejä, nuoria on kustannettu kansainvälisille leireille ja heitä on avustettu myös opinto- ja/tai vaihto-oppilasmatkojen rahoituksissa.  Viime vuosina olemme erityisesti satsanneet nuorten kasvatustyöhön kustantamalla opettajia ja muita nuorison parissa työskenteleviä Lions Quest –koulutukseen.  

 

Vaikeasti sairaat ja/tai vammaiset, sotaveteraanit, vanhukset ja suurperheet ovat myös olleet avustuskohtei-tamme.  Apu on ollut pääasiassa taloudellista tukea, mutta tarpeiden ja käytettävissä olleiden resurssien mukaisesti olemme myös avustaneet muutoissa, järjestäneet huoneistojen kunnostustalkoita, kuljettaneet liikuntarajoitteisia vanhuksia ja invalideja erilaisiin tapahtumiin, yms.

 

Lionstoiminnasta kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä!

Kutsumme mieluusti uusia jäseniä klubiimme.

 

                                                                              ...

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin