Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pakinkylä

Onnittelimme Pakilan Musiikkiopistoa

Onnittelimme Pakilan musiikkiopistoa

Pakilan musiikkiopisto täytti 30 vuotta ja sen kunniaksi oli järjestetty vastaanotto ja konsertti alueen lionsklubeille. Klubistamme oli edustusjoukkue Presidentti Pertsan johdolla. Joukkueessa olivat Tapani ja Elsi Mattila (Tapani on musiikkikouluyhdistyksen kunniajäsen) Seppo Leveelahti, Aarne ja Tuula Kivioja (joka oli useassa roolissa paikalla)  Olli  ja Leena Aulio.
Pertsa esitti klubin puolesta tervehdyksen ja onnittelut opistolle. Tapani Mattila kertoi muisteluistaan opiston perustamisen aikaan. Hän oli silloin klubimme pressana. Erityisesti hän kertoi Kaarina Salinin osuudesta opiston perustamisen aikaan ja sitä ennen.
 Paikalla oli myös edustus Pakilan klubista ja Auroran klubista. Tervehdysten jälkeen oli ohjelmassa tunnin mittainen opettajien monipuolinen konsertti. Sen lomassa Seppo Leveelahti lausui Eino Leinon runon :" Olkohon taiteemme niinkuin tammi"

Teksti: Olli Aulio
Kuvat Aarne Kivioja


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin