Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pakinkylä

Kaskelaprojekti käyntiin talkoillalla

Lauantaina  8.6.2013 osallistui  klubista seuraavat henkilöt Kaskipartion majan purkutalkoisiin: Uffe ja Marita, Esko L, Aarne L ja Larri. Talkoolaiset tekivät kukin kymmenen tunnin rupeaman.
 Talkooväkeä oli viikonloppuna paikalla noin 40 henkeä. klubilaisten lisäksi partiolaisia, johtajia ja lasten vanhempia. Talkoot onnistuivat hyvin taloa purki kolme purkuryhmää ja loput väestä kantoivat purkutavaraa 100 m päähän jätelavalle.
  Sellainen ongelma ilmeni että rakennuslautakunta ei ollut käsitellyt purkulupaa ja sen vuoksi talo purettiin sisältä ja ulkoseinät jätettiin paikoilleen odottamaan purkulupaa, joka saataneen heinäkuun alkupäivinä. Näinolleen viikonlopuksi 15-16.6 suunnitellut talkoot siirretään myöhempään ajankohtaan. Talkooviikonloppu oli onnistunut ja asetetut purkutavoitteet saavutettiin. Mainittakoon että mitään vahinkoja ei sattunut.

kuva Larri
teksti Olli

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin