Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pakinkylä

Leijonien ystävänpäivän konsertti

 

Perinteinen ystävänpäivän konsertti pidettiin 13.2.2014 Pakilan Hyvän Paimenen kirkossa. Konsertti järjestettiin nyt neljännentoista kerran ja sen olivat järjestäneet alueen leijonaklubit Pakinkylä ja Aurora yhdessä Pakilan seurakunnan kanssa. Kuulijoita konserttiin oli saapunut yli kaksisataa. 

 

  Konsertin aluksi esiintyi vuonna 2012 perustettu Pakilan musiikkiopiston Baggböle Big Band johtajanaan saksofonisti William Suvanne. He esittivät muun  muassa lappilaiseen perinteeseen perustuvan joikukappaleen Anda Niilas.

 

  Seuraavana esiintyi 1996 perustettu tunnetta täynnä oleva lauluryhmä Riivatun Akat. Ryhmässä lauloivat ja soittivat: Lotta Hagfors, Anna E. Karvinen, Kaisa Pudas ja Essi-Reetta Särkämö. Heidän esityksensä koostui joukosta jäsenten käsialaa olevia lauluja. Mukana oli laulelmia, inhimillisiä tarinoita ja kansanmusiikillisia kappaleita. Soittimilla oli musiikissa satunnaisesti roolinsa, mutta pääpaino oli ihmisäänten soinnissa.

 

  Väliajan jälkeen oli vuorossa saksofonisti Jukka Perkon Avara yhtye jossa lisäksi olivat Werneri Pohjola trumpetin kera ja Jarmo Saari kitaran kanssa. He esittivät  joukon kotoisia virsiä. Yhtye versio virsiä sielukkaasti pelkistäen. Rohkeus ja nöyryys, tradition kunnioitus ja uuden etsiminen, niukkuus ja runsaus akustisuus ja sähköisyys- trion heittäytyessä näiden vastakohtien vietäväksi kotoiset virtemme saivat uudenlaisen elämän.

 

Teksti: Olli Aulio

Kuvat Larri Larne




Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin