Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pakinkylä

Ladykirje 5/2011-2012

Ladykirje 5/ 2011-2012                21.12.2011

 

Tervehdys hyvät ladyt!

Torstaina 24.11.11 kuulimme eläkkeellä olevan opettaja ja taiteilija Kaija Komsin mielenkiintoisia juttuja huovuttamisesta ja samalla näimme hänen taidokkaita töitään. Välittänet Kristiina vielä kerran kiitokset siskollesi.

Keskiviikkona 30.11.11 järjestettiin ladyjen toimesta Toivolassa tyttöjen ilta noin kello 17.30- 19.15. Toivolasta paikalla oli viisi tyttöä ja yksi aikuinen. Yksi tytöistä oli estynyt saapumasta paikalle. Lady Tuija Piekkala Suomen Kosmetologikoulusta kuuden oppilaansa kanssa saapui Toivolaan kertomaan tytöille ihonhoidon ja -puhdistuksen tärkeydestä. Jokaiselle halukkaalle tytölle oli oma meikkaaja ja meikkausniksien kertoja ja illan loppuessa paikalla oli onnellisia ja hienosti meikattuja tyttöjä. Tuntui siltä, että alkuillan jännitys laukesi tilaisuuden loppua kohti ja tytöt innostuivat jopa kyselemään neuvoja paikalla olleilta asiantuntijoilta. Tuijalla oli tytöille lahjoina erilaisia ihonhoitoon liittyviä näytepakkauksia ja me ladyt annoimme tytöille pienet Marimekon meikkipussit. Lopuksi nautimme Toivolan tarjoamia sipsejä, pipareita ja limpsaa. Ladyista Tuijan lisäksi olivat paikalla Marita Stenbacka ja minä.

Sunnuntaina 4.12.11 oli perinteiset joulumyyjäiset, jossa kävi oikein mukavasti asiakkaita ja saimme myytyä kepeästi kaikki arvat ja likimain myös kaikki myynnissä olleet ruuat. Myyjäisten tuotto oli melkein 900 €, josta lahjoitimme Pakilan seurakunnan diakoniatyön hyväksi 250 €. Kiitos kaikille eri tavoin tapahtumaan osallistuneille.

Keskiviikkona 21.12.11 kävimme aamulla klo 9.30 viemässä Toivolaan jouluksi jääville lapsille jouluiset paketit. Oli tiedossa, että paketteja tarvitaan yhteensä 10 kappaletta. Paketteja olivat vastaanottamassa lastenkodin johtaja Kari Saksanen ja Irmeli Pasanen, jonka kanssa olimme sopineet vierailusta. Tämän vierailun jälkeen kävimme klo 10.00 lahjoittamassa Itä-Pakilan ala-asteen koululle 50 kappaletta turvaliivejä, jotka luovutettiin juhlasalissa koko koulun oppilaiden edessä ennen heidän joululauluharjoituksiaan oppilaskunnan edustajille ja rehtori Leena Tuurille. Aamun käynneillä meitä oli paikalla Marita, Uffe, meidän Pena ja minä.

Veljien järjestämänä on kulttuuria tarjolla Helsingin uudessa Musiikkitalossa, Loppiaiskonsertti VALKOKANGAS SOI 6.1.12. kello 18.

Keskiviikko 18.1.12 kello 18.30 on nyt alustavasti sovittu Elina Hirvosen tapaamisen päivämääräksi. Tapaamispaikka on Kustannusosakeyhtiö Avain osoitteessa Heikkiläntie 7 , Helsingin Lauttasaaressa. Nyt on vielä avoinna onko siellä mahdollisuutta omakustanteiseen iltapalaan, mutta tämä selvinnee tammikuussa. Elina Hirvonen (s. 1975) on helsinkiläinen kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvaohjaaja. Hänen esikoisromaaninsa Että hän muistaisi saman valittiin vuonna 2005 Finlandia-ehdokkaaksi, ja sen käännösoikeudet on myyty yhdeksään maahan. Kauimpana kuolemasta on hänen toinen romaaninsa. Romaani syntyi Sambian Lusakassa, jossa Hirvonen asui miehensä kanssa kaksi vuotta. Hirvosen useilla festivaaleilla palkittu dokumenttielokuva Paratiisi – kolme matkaa tässä maailmassa (2007) käsitteli Afrikasta Eurooppaan tulevaa siirtolaisuutta. Kerrothan minulle viimeistään maanantaina 16.01. osallistumisestasi tapaamiseen, jotta voin välittää tiedon osallistujamäärästä eteenpäin. Tässä tilaisuudessa voimme varmaan pikaisesti keskustella myös Ystävänpäiväkonserttiin liittyvistä asioista.

Listaan tähän nyt jo tiedossa olevat lukkoon lyödyt tapahtumapäivämäärät, jotta voitte merkitä ne jo valmiiksi kalentereihinne.

                             14.01.12 Käynti poisnukkuneiden veljien haudoilla

                             14.02.12 Ystävänpäiväkonsertti Hyvän Paimenen kirkossa

                             16.03.12 Charter-juhla

                             13 – 15.4.12 Pietarin matka

                             11.05.12 Kevätjuhla Pakintalolla

                             13.05.12 Äitienpäivätempaus Paloheinän majalla

 

                             Pienen enkelin

                      luoksenne lähetän

                      ja ajatuksen lämpimän.

                      Hän vie mielestä

                      kiireen ja touhun

                      tuo kotiinne

                      ihanan, rauhaisan Joulun!

 

Oikein Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille!

                             toivottelee Helena

                             sähköposti:

puh. 050 4120470



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin