Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pohjois-Haaga

Itsenäisyyspäivän kirkkokonsertti 6.12.2015

Itsenäsisyyspäivän konserttimme  Hakavuoren kirkossa oli sateisesta ja myrskyisestä säästä huolimatta koonnut mukavan joukon kuulemaan taidokasta musisointia. Lionpresidentti Marjaliisa Kauppinen totesi maailman muuttuneen ja sen edellyttävän myös kaikilta suvaitsevaisuutta ja uudenlaista suhtautumista myös haasteiden kohtaamiseen. Puheen lopuksi hän toivotti kuulijat tervetulleeksi konserttiin.

 

Klubimme viulu etsi uutta taitavaa soittajaa. Viroilla lähellä Metterien kesäpaikkaa oli samaan aikaan nuori viulisti Helmi Mehn turhautunut viuluunsa, joka ei soinut enää nuorelle taiturille kauniisti. Jostain pitäisi löytää uusi viulu harrastuksen jatkamiseksi. Raimo oli kuullut asiasta ja tarjosi viuluamme Helmille pitkäaikaiseen lainaukseen. Ilja Serginin tekemä viulu antoi Helmin soittoon uutta syvyyttä. Tuloksena lainauksesta saimme konserttiimme sisarukset Ella ja Helmi Mehnin Virroilta asti ilahduttamaan viulun soitolla Tuomas Kesälän säestyksellä. Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi tytöt olivat valinneet kansallissäveltäjämme musiikkia herkästi tulkittavaksi.

 

Mehnin sisarusten esitystä seurasi mezzosopraano Annaliisa Pillak, jonka upea ääni täytti kirkkosalin. Annaliisan esitykset Merikannon ja Sibeliuksen sävelin nosti tunnelman kattoon. Jorma Falck lauloi vielä duettona Annaliisa  Pillakin kanssa  ennen pastori Anne-Mari Ranta-ahon lämminhekistä puhetta Oskar Merikannon Oi kiitos sä Luojani armollinen.

 

Puheen jälkeen esiintyjä oli vaihtunut. Sukunimi oli edelleenkin Falck, mutta etunimi oli Antti. Jorma Falckin 23-vuotias poika oli ensimmäistä kertaa konsertissamme ilahduttamassa laulullaan. Tällä kerralla Antti kajautti ilmoille myös konsertissa tutuksi tulleen Kalervo Hämälaisen Veteraanin iltahuudon.

 

Pikomalan kuoro täydensi hienosti Jori Männistön johdolla konserttimme jouluisemmilla sävelmillä. Kauniisti soiva kuoro päätti esitykset Finlandia hymniin.

 

Tuomas Kesälä vastasi konsertin säestyksistä vankalla ammattitaidolla.

 

Sitten olikin aika siirtyä ladyjen järjestämälle juhlakahville keskustelemaan konsertista ja sen jälkeen koteihin seuraamaan linnan juhlia.

 

Teksti ja kuvat Hannu Kuitunen


Liput saapuvat
Liput saapuvat
Lionpresidentti Marjaliisa Kauppinen
Lionpresidentti Marjaliisa Kauppinen
Tuomas Kesälä, Helmi Mehn, Ella Mehn
Tuomas Kesälä, Helmi Mehn, Ella Mehn

Tuomas Kesälä, Helmi Mehn, Ella Mehn
Tuomas Kesälä, Helmi Mehn, Ella Mehn
Helmi ja Ella Mehn
Helmi ja Ella Mehn
Annaliisa Pillak ja Tuomas Kesälä
Annaliisa Pillak ja Tuomas Kesälä

Annaliisa Pillak ja Jorma Falck
Annaliisa Pillak ja Jorma Falck
Tuomas Kesäläja Antti Falck
Tuomas Kesäläja Antti Falck

Pastori Anne-Mari Ranta-ahon puhe
Pastori Anne-Mari Ranta-ahon puhe
Pikomalan kuoro johtajana Jori Männistö
Pikomalan kuoro johtajana Jori Männistö
Pikomalan kuoro
Pikomalan kuoro

Esiintyjät kukitettavina
Esiintyjät kukitettavina


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin