Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pohjois-Haaga

Leijonat Urheilumuseossa

Leijonat Urheilumuseossa 

 

Parinkymmenen hengen ryhmä Pohjois-Haagan Leijonia ja palvelukumppaneita  kokoontui 1.6. viettämään kauden päättäjäisiä ja kesäkauden avajaisia  Olympiastadionin tornin juureen Urheilumuseoon. 

Muutamille paikka oli ennestään tuttu, monille uusi kokemus. Ohjattu ryhmä ei  puolen tunnin kierroksella ehtinyt kuin raapaista museon ylenpalttista tarjontaa.

 

Nähtiin toki monta kansallisesti ja kansainvälisestikin katsoen todella merkittävää  esineistöä alkaen noin 2000 vuotta vanhasta suksesta, hapettomassa tilassa syvällä  suossa viihtyneestä yhtenä ensimmäisistä suomalaisista urheilulajeista kertoneesta  välineestä.

  

Paavo Nurmi (1897-1973) edustaa maailman kaikkien aikojen menestykseimpiä  kestävyysjuoksijoita. Hän saavutti kolmissa olympiakisoissa 12 mitalia. Ne, hänen  kisoissa käyttämänsä sekuntikello ja piikkarinsa 1920 -luvulta komeilivat museon  vitriinissä.

 

Vuoden 1952 olympilaiset olivat näyttävästi esillä. Olympiasoihtu yksi  varjelluimmista aarteista oli kaiken kansan ihailtavana. Samoin kuvamateriaalia  soihdun matkasta olympiastadionille ja huipentumana kuva Paavo Nurmesta  sytyttämässä olympiatulta.

 

Matti Nykäsen upea mitalikokoelma oli myös moninaisten vaiheitten jälkeen  päätynyt, sanoisin, ainoaan oikeaan loppusijoituspaikkaansa, Urheilumuseoon  kaikkien kansalaisten nähtäville.

  

Monet näyttivät kuvaavan myös Kurrin, Selänteen, Litmasen ja monen nuoremman  urheilusankarin paitoja ja muuta esineistöä.

 

Virallisen kierroksen päätteeksi syötiin yhteinen lounas. Sitä ennen kuitenkin  kokoonnuttiin pieneen kokoustilaan, jossa allekirjoittanut odotti yhteistä  kahvitilaisuutta…tai jotain tiedotusta kauden päätteeksi. Kaikkea muuta. Veli Tauno  (tai Lennu niin kuin monet häntä nimittävät) sai suureksi yllätyksekseen 70 - vuotispäivänsä johdosta komean onnittelulaulun, leijonapatsaan ja upean  kukkakimpun klubilta sekä joitain muita huomionosoituksia. Hänelle täydellinen  päätös kaudelle, jota todisti mm. palvelukuppani, klubin kummiratsastaja Erja ja  opaskoira Benni.

 

Ruokailun jälkeen oli vielä tilaisuus halutessaan jatkaa kierrosta museossa. 

 

Lion Tauno Äijö


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin