Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Revonsalmi

Tahvonlahden ala-aste osallistui Lionien kansainväliseen piirustuskilpailuun


Klubimme ja Tahvonlahden ala-asteen viidesluokkalaiset osallistuivat Lions-järjestön kansainväliseen piirustuskilpailuun. 

 

Tänä vuonna aiheena oli "Rauha palvelujen kautta", mikä oli 11-vuotiaille todella haastava. Kuvaamataidon opettaja Tuomo Eeronheimo oli järjestänyt aiheesta ensin keskustelua, mitä rauha tarkoittaa, minkälaisia palveluja toteutetaan ja miten nämä nivoutuvat keskenään.

 

Opettaja oli valikoinut ensin puolisen tusinaa piirustusta. Tämän jälkeen opettaja sekä klubistamme Janne Ollikainen ja Hannu Koskinen toimivat tuomaristona.

 

Voittajaksi valikoitui Touko Tammisen piirustus, jossa rauhanmerkin ympärille on piirretty abstrakteja heleän värisiä aihioita kuvaamaan palveluja ja rauhaa.

 

"Luovutimme voittajalle 20 euron Sinellin lahjakortin käytettäväksi askartelutarvikkeisiin", Hannu Koskinen sanoi.

 

Rauhanjulistekilpailu syntyi vuonna 1988 ja sen tarkoituksena on antaa nuorille tilaisuus käyttää taiteellisia kykyjään osoittaakseen, miten he näkevät rauhan. Noin 350 000 lasta 75 eri maasta osallistuu vuosittain kilpailuun. 

 

Tällä kertaa onni ei valitettavasti suosinut klubimme ehdokasta, eikä se päässyt jatkoon, mutta ensi vuonna osallistumme uudella innolla.

Kuvaamataidon opettaja Tuomo Eeronheimo esittelee voittajatyötä ja diplomia.
Kuvaamataidon opettaja Tuomo Eeronheimo esittelee...
Rauhanjulisteet esillä Milanon Conventionissa kesällä 2019.
Rauhanjulisteet esillä Milanon Conventionissa kesä...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin