Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Roihuvuori

Auta lasta - auta perhettä keräys Roihuvuoressa

LC Helsinki/Roihuvuori järjesti 9.11.2013 "Auta lasta - auta perhettä" -keräyksen Roihuvuoren K-marketissa. Keräys sai jälleen paljon hyvää palautetta ja saimme kevään tilaisuuteen verrattuna noin kaksinkertaisen määrän tavaraa todelliseen tarpeeseen!

 

Auta lasta - auta perhettä on uudentyyppinen keräys, jota Lionssit ovat tehneet viime syksystä lähtien. Idea on hyvin yksinkertainen, kaupassa asiakkaita pyydetään ostamaan yksi tai useampi ylimääräinen tuote, jonka voi lahjoittaa apua tarvitsevalle. Tuote voi olla mitä tahansa tarpeellista, kuitenkin jotain sellaista mikä säilyy. Lahjoitamme tuotteet suoraan Ensi- ja turvakotien liittoon, josta ne jaetaan eteenpäin.

 

Olemme saaneet keräyksestämme hyvin paljon positiivista palautetta, monien mielestä kohde on oikea, apu on konkreettista ja keräystapa ei aiheuta lahjoittajalle ylimääräistä vaivaa eikä toisaalta epäilyksiä avun perillemenosta. Meille leijonille rehellisyys jaa läpinäkyvyys kaikessa toiminnassamme on hyvin tärkeää, kaikista keräämistämme varoista ja lahjoituksista 100% menee hyväntekeväisyyteen.

 

Auta lasta - auta perhettä keräyksiä tullaan järjestämään säännöllisesti jatkossakin. Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia lahjoittajia ja K-kauppias Sasu Haminaa ja hänen henkilökuntaansa mahdollisuudesta järjestää keräyksemme K-market Roihuvuoressa.

 

'Lionit 



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin