Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Roihuvuori

Itsenäisyysjuhla Roihuvuoren vanhustenkeskuksessa

Itsenäisyyspäivän vietto alkaa klubillemme perinteisesti Roihuvuoren vanhusten keskuksessa järjestettävällä juhlalla.

 

LC Roihuvuoren järjestämällä itsenäisyysjuhlalla on Roihuvuoren vanhustenkeskuksessa jo pitkät perinteet. Klubillemme juhla on syyskauden tärkein palveluaktiviteetti, juhlan ohjelman suunnittelu aloitetaan jo hyvissä ajoin syksyllä ja esiintyjiksi halutaan tuoda sekä taitavia nuoria, että myös varttuneempia taiteilijoita.

 

Tänä vuonna juhlassa esiintyivät haitaristi Jaakko Jukonen Itä-Helsingin musiikkiopistosta ja veteraanikuoro Urisevat Ukot. Juhlassa kuultiin perinteistä suomalaista mm. Fredrik Paciuksen, Taneli Kuusiston, Leevi Madetojan ja Jean Sibeliuksen säveltämää musiikkia. Tilaisuuden päätteeksi lauloimme yhdessä Maamme-laulun.

 

 



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin