Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Roihuvuori

KLUBIN KAUDEN PÄÄTÖSILTA

Maanantai 5.6.2017 oli sateinen päivä, mutta klubilla oli kauden päätös- ja vahdinvaihtotilaisuus Vuosaaressa Helsingin Seudun reserviläispiiri ry:n saunapirtillä. Lion Soini oli järjestänyt paikan. Hieman monimutkainen oli tie sinne, mutta perille kaikki kuitenkin löysivät.

Ihana ruoan tuoksu tervehti meitä sisääntulijoita, pöytä oli katettuna ja isäntämme Soini oli keittänyt makoisan kalakeiton, jota useimmat meistä vielä santsasivat. Kahvia ja teetä oli jälkiruokana.

 

Virallinen osuus, eli klubikokous pidettiin ja "pikkuleijonat" saivat lionit Merja ja Veikko. Sitten seurasi uuden ja vanhan presidentin vaihtoseremonia. Lion Liisasta tuli presidentti ja presidentti Joukosta tuli past presidentti.

 

Osa klubilaisista jäi vielä jatkamaan iltaa saunomisen

merkeissä.

Joensuuhun menijät lähtivät perjantaina. Tapaamme syksyn avauksessa merellisissä maisemissa?

 

Kiitokset lion Soinille paikan järjestämisestä ja todella maistuvasta sopasta samoinkuin Liisalle ja Joukolle reitin merkinnästä ja muusta järjestelystä.

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin