Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Siltamäki

Perinteinen Talvirieha Siltamäessä 12.02.2012

  

 

 

LC-Helsinki Siltamäki järjesti jälleen Talviriehatapahtuman Siltamäen urheilupuistossa.

 

Rieha pidettiin sunnuntaina 12.02.2012 

 

Ilma oli talvinen, lunta riittävästi ja pahimmat pakkasetkin väistyneet pohjoisnavalle.

 

Riehassa miteltiin mm. nuorten Siltamäen hiihtomestaruudesta, eri sarjoissa, aina alle 5 v:sta 13 ikävuoteen.

 Parhaat palkittiin hopealusikoilla ja kaikki maaliin saapuneet saivat mitalin ja kuuman mehun.

 

Siltamäki ja ympäristö kansoitti talviriehan.Lisäksi tapahtumassa kisattiin saappaanheitossa, naulanlyönnissä, ammunnassa, curlingissa jne. Lapsille oli järjestetty ongintaa ja onnenpyörä.

 

Zumbatytöt näyttivät taitojaan ja vetivät yleisönkin zumbaamaan musiikin tahdissa.

 

Poliisiauto kiinnosti lapsiaArpojen ostaminen edullisin hinnoin on ollut vuosittain Siltamäkeläisten mieleen. Joka kolmas arpa voitti ja palkinnot jopa mahtavia - pääpalkintona Holiday Clubin kylpyläloma perheelle viikoksi. Lisäksi  n. 20 kahdenhengen risteilylippuja, Ryobi akkuporakone sekä hienoja pienempiä tavarapalkintoja.

 

Hiukopalaa voitiin nauttia kahviossa ja makkaragrillin äärellä. 

 

 

Poniratsastusta joutui jopa jonottamaan.Palo- ja poliisiautot olivat lasten tutkittavina.

 

Musiikin tahdittamana juontajana toimi tällä kertaa   Maikki Metsäketo.

 

KATSO KILPAILUTULOKSET SEURAAVILTA SIVUILTA

 

Peräti 62 osallistui hiihdon Siltamäen mestaruuskilpailuihin. 

LC Helsinki Siltamäki Talviriehan v.2012 Hiihtokilpailun tulokset

2007 -> S TYTÖT

2003-2004 S TYTÖT

SIJOITUS

NIMI

SIJOITUS

NIMI

1

Lotta Peippo

1

Tina Mäkinen

2

Venla Hämäläinen

2

Aino Kaitaharju

3

Sanni Friman

3

Siiri kotkaslahti

4

Annika Salo

4

Roosa Järvinen

5

Olivia Aravirta

5

Oona Ranta-Pantti

6

Elli Lahtinen

5

Milla Hietula

7

Elisa Hietanen

6

Amiina Mäkelä

8

Pihla Keinänen

6

Jasmin Nousiainen

9

Heta Malkamäki

7

Vanla Salo

8

Noora Tuomikoski

8

Nelli Malkamäki

2007 -> S POJAT

SIJOITUS

NIMI

2003-2004 S POJAT

1

Knuuti Airas

2

Mikael Peuralahti

SIJOITUS

NIMI

1

Elias Haapaniemi

2005-2006 S TYTÖT

2

Roope Lahti

3

Matti Mujunen

SIJOITUS

NIMI

1

Enni Kaitaharju

2

Maija Haapala

2001-2002 S TYTÖT

3

Eerika Pursiainen

4

Netta Peippo

SIJOITUS

NIMI

4

Siiri Lehmuskoski

1

Iina Halttunen

4

Aino Salo

2

Essi Pennanen

5

Milma Lindholm

3

Jenni Nousiainen

5

Rafaela Airas

4

Linda Hongisto

6

Elina Perkiö

7

Ella Halttunen

8

Veera Mertala

2001-2002 S POJAT

9

Elsa Vilkko

10

Rauha Heikinen

SIJOITUS

NIMI

11

Elli-Ilona Hyry

1

Vertti Hämäläinen

12

Veera Kotkaslahti

2

Yrjänä Eetu

13

Inka Heikkinen

3

Elias Brenner

4

Oskari Piiroinen

2005-2006 S POJAT

1999-2000 S TYTÖT

SIJOITUS

NIMI

1

Akseli Järvinen

SIJOITUS

NIMI

2

Valteri Piironen

1

Katariina Mölsä

3

Niklas Kavonius

2

Emilia Pennanen

4

Kimi Vallius

5

Niilo Niini

1999-2000 S POJAT

6

Lionel Martinetz

7

Jimi Topporainen

SIJOITUS

NIMI

8

Toivo Heikkinen

1

Niilo Kotkaslahti

9

Voitto Heikkinen

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin