Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Siltamäki

"Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

... oi jospa oisit voinut olla mukana". Nimipäivistähän suunnilleen noilla sanoilla lastenlaulussa todetaan. Siltamäen Leijonat tekivät Timon päivänä eli la 9.5.2015 kevätretken Hämeeseen ja mukana olivat Jukka, Pekka, Ari, Kari, Juha, Markku, Markus, Timo ja Esa sekä Terttu, Raija ja Seija.

 

Aikaisin aamulla starttasimme Siltamäen ostoskeskukselta liikkeelle tilausajolla. Ensimmäinen kohteemme oli Hämeenlinnan vankilamuseo, mutta sitä ennen vietettiin Timon päiviä aamukahvin merkeissä Hämeenlinnan torin kulmalla. Ankeat ovat aikanaan olleet ajat vankilassa, mutta niinä aikoina rangaistukset lieneekin kärsitty.

 

Vankilasta pääsimme kaikki jatkamaan matkaamme Kyyrölän saveen, jossa näimme omin silmin, miten savimöykystä syntyi astioita. Havainnollinen esitys ja mielenkiintoista kerrontaa saviastioiden valmistamisesta.

 

Seuraavana vuorossa olikin epävirallinen klubitapaaminen LC Tuuloksen kanssa. "Laskeuduimme" ajallaan kauppakeskus Tuuloseen ja näimme ohimennen paikan, jonne Hanssin-Jukka olisi kesäkuussa laskeutumassa. Tuuloksen presidenttinä on meille niin tuttu, entinen siltamäkeläinen Taisto Jantunen. Ruokailun yhteydessä keskustelimme kaikenlaista niin menneestä kuin tulevastakin.

Kauppakeskus Tuulosessa tutustuimme myös sotiemme veteraanien teemaan liittyen "Vapautemme hinta" näyttelyyn, joka oli sekä sisällä kauppakeskuksessa että ulkona parkkipaikan läheisyydessä. Kaveria ei jätetä - ei silloin aikanaan eikä tänäänkään.

 

Viimeisenä varsinaisena kohteenamme oli Lammin Sahti, jossa pääsimme tutustumaan sahdin, sahdin, sahdin... valmistuksen salaisuuksiin. Kotiin palasimme hyvissä ajoin ennen iltauutisia ;-)

 

Laitan oheen muutamia valokuvia, niin sinäkin pääset mukaan kevätretkellemme...

 

 

Teksti ja kuvat:  Esa Grönlund


Timon-päivä tarjoilut olivat mahtavat, niin makeaa kuin suolastakin oli tarjolla useampaa sorttia.
Timon-päivä tarjoilut olivat mahtavat, niin makeaa...
Ryhmä vankilan portilla menomatkalla.
Ryhmä vankilan portilla menomatkalla.
Veljet (vaiko vangit) Kari ja Juha valmiina tupa, kaappi ja siisteystarkastukseen.
Veljet (vaiko vangit) Kari ja Juha valmiina tupa,...

Savimöykystä syntyy taitavissa käsissä muun muassa käytännöllisiä astioita.
Savimöykystä syntyy taitavissa käsissä muun muassa...
Vierailijoiden kesken arvotun kukkopillin voitti Markus.
Vierailijoiden kesken arvotun kukkopillin voitti M...
Klubitapaaminen järjestettiin ruokailun yhteydessä.
Klubitapaaminen järjestettiin ruokailun yhteydessä...

"Kotiinpaluu". Nelimiehinen lumipukuinen partio on palaamassa kotiin. Neljäs mies on ahkiossa. Suomi oli ainoa maa, joka sodissa 1939-45 pyrki saamaan kaatuneensa kirkkomaan multiin. Noin joka neljäs soturi kenttäarmeijasta kaatui.
"Kotiinpaluu". Nelimiehinen lumipukuinen partio on...
Lammin Sahtiinkin löysimme tiemme. Pitänee myöntää, että emme poistuneet sieltä janoisina...
Lammin Sahtiinkin löysimme tiemme. Pitänee myöntää...
Linja-autossa on tunnelmaa... paluumatkalla kuuntelimme jännityksellä Suomen lätkäleijonien peliä.
Linja-autossa on tunnelmaa... paluumatkalla kuunte...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin