Sota Rukajärven rintamalla Jatkosodan aikaan

Keskustelin erikoistutkija, dosentti Jari Leskisen kanssa Rukajärven tapahtumista jatkosodan aikana. Leskinen on toimittanut yhdessä Antti Juutilaisen kanssa vuonna 2005 julkaistun "Jatkosodan pikkujättiläinen" -teoksen, joka sai vuoden 2006 Tieto-Finlandia -palkinnon. Teos on todella rautainen tietopaketti, joka havainnollistaen antaa kattavan kuvan Jatkosodan Suomesta vuosina 1941–1945. Artikkelien kirjoittajina ovat olleet maan parhaat sotahistorian ja poliittisen historian asiantuntijat. Eero Elfvengren kirjoittaa teoksessa 14. Divisioonan etenemisestä Rukajärvelle ja sotilaiden elämästä Rukajärven erämaarintamalla.

 

Rukajärven suunta

 

Rukajärven suunnaksi kutsutaan Itä-Karjalassa ollutta rintamalohkoa, joka ulottui Lieksan korkeudelta noin Kuhmon korkeudelle. Pituudeltaan tämä lohko on ollut vähän yli 200 kilometriä. Lohko oli tyypillinen erämaarintama, jossa miehiä ei riittänyt yhtenäiseksi puolustuslinjaksi. Puolustus perustettiin erillisiin ympäripuolustukseen varustettuihin kenttävartioihin ja korpitukikohtiin. Niiden väliin jäävää maastoa, joka saattoi olla useita kilometrejä tai jopa kymmeniä kilometrejä, valvottiin päivittäin liikkuvilla partioilla.

 

Kenttävartiot sijaitsivat erämaassa kapeikkoja ja koskipaikkoja valvomassa. Rukajärven lohkon puolustuslinjassa kenttävartioita oli kaikkiaan 45–50 määrän hieman vaihdellessa sodan eri vaiheissa. Yhtenäistä pesäke pesäkkeeltä rakentuvaa puolustusta oli vain vajaan kymmenen kilometrin matkalla lohkon keskiosassa.

 

Erämaarintamalla yhden kenttävartion vahvuus oli yhteensä noin 30–35 miestä. Pitkät välimatkat kenttävartioiden välillä aiheuttivat sen, että apua ei ollut nopeasti saatavissa vaan miesten piti pärjätä omillaan. Ryhmähenki samassa kenttävartiossa olevien kesken kasvoi nopeasti ja johtajien itsenäisyys korostui. Erämaasodassa vihollisen läsnäolon mahdollisuus oli konkreettisesti mukana jokaisena hetkenä ja jokaisessa paikassa. Vihollispartioiden partisaanien esiintyminen divisioonan huoltoteillä ja heikosti miehitetyssä selustassa oli sulan maan aikana lähes päivittäistä.

 

Tie Rukajärvelle

 

Koko jatkosodan ajan 14. Divisioonan komentajana toimi Erkki Johannes Raappana. Raappana ylennettiin kenraalimajuriksi 31.12.1941 ja divisioonansa taitavasta johtamisesta ylipäällikkö nimitti Raappanan kolmanneksi Mannerheim-ristin ritariksi 3.8.1941. Raappanan rinnalla samana päivänä Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin kenraalimajuri Paavo Talvela (toinen ritari) ja sotamies Vilho Rättö (neljäs ritari). Poikkeuksellisesti 14. Divisioona oli suoraan Päämajan ja ylipäällikkö Mannerheimin alaisuudessa.

 

14. Divisoona sai 25.6.1941 hyökkäyskäskyn ja matka Nurmeksen-Kuhmon alueelta Rukajärvelle alkoi. Hyökkäyskaista oli leveä. Maasto oli enimmäkseen erämaata ja olemassa olevat tiet huonokuntoisia. Korpidivisioona eteni linjalla Repola - Omelia - Ontrosenvaara - Rukajärvi. Hyökkäys pysähtyi ylipäällikön käskystä Ontajoelle 13. syyskuuta 1941. Divisioonan kokonaistappiot heinä-syyskuussa 1941 olivat 3.209 miestä.

 

Omelian mottitaistelut heinäkuun puolen välin jälkeen voidaan mainita erittäin merkittävän tapahtumana tuon matkan varrelta. Suomalaiset yllättivät venäläiset joukot täydellisesti syvällä saartoliikkeellä motittamalla heidät. Pääosa vastassa olleesta venäläisestä divisioonasta tuhottiin, venäläisiä kaatui taistelussa noin 600 ja vangiksi jäi yli 300 miestä. Sotasaaliiksi saatiin 50 tykkiä, 40 kranaatinheitintä, 50 autoa, 12 tykistön vetotraktoria ja lähes 300 hevosta. Lisäksi hyvin huomattava määrä kiväärin ja konekiväärin patruunoita, joita voitiin hyödyntää välittömästi suomalaisten vastaavissa aseissa, koska sekä suomalaisten että neuvostoliittolaisten kiväärikaliiperi oli täysin sama.

 

Suomalaisittain huomionarvoinen asia oli myös Rukajärven valtaukseen liittyvä tulivalmistelu. Elokuun 15. päivänä kolme patteriston ja yhden patterin yhdellä iskulla ammuttiin 1.000 kranaattia vihollisen asemiin. Suomalaisittain tämä oli paljon ottaen huomioon kaikki sotatoimet kaikilla rintamilla Jatkosodan aikana.

 

Rukajärvellä

 

14. Divisioonan vastuulla ollut Rukajärven rintama oli ainut rintamalohko Jäämereltä Mustalle merelle, joka pääosin säilytti hyökkäysvaiheessa saavuttamansa asemat sodan loppuun asti. 14. Divisioonan kesä-heinäkuussa 1944 käymien torjuntataisteluiden jälkeen divisioona vetäytyi asemistaan vasta aselevon 4.9.1944 jälkeen.

 

Rintamaelämä asemasotavaiheessa oli olosuhteista johtuen erilaista kuin muualla. Eränkäyntitaidot olivat kultaakin kalliimmat, luonnossa oli osattava liikkua ja yöpyä taivasalla. Kovissa olosuhteissa piti tietää miten selviytyä omillaan. Toisaalta taasen erämaa-alueet mahdollistivat metsästyksen ja kalastuksen aivan toisella tavalla kuin esimerkiksi Kannaksella.

 

14. Divisioonan vastuualueella pitkät yhteydet ja harva puolustusryhmitys tarjosivat kiitollisen maaperän puna-armeijan partisaaneille asemasodan vuosina. Divisioonan selustassa partisaanien toiminta kiihtyi erityisesti kesä-syyskuussa 1944, jolloin suuriakin partisaaniosastoja käytettiin puna-armeijan aloittaman hyökkäyksen tukena. Partisaanitoiminnan tavoitteena oli häiritä divisioonan huoltoliikennettä ja sitoa merkittäviä divisioonan voimia teiden ja kolonnien suojaamiseen. Vaikka neuvostopartisaanien väijytysiskujen kohteiksi joutui useita autokolonnia, kesällä 1944 14. Divisioonan käymien torjuntataisteluiden aikana sen huoltoliikenteessä ei kuitenkaan päässyt syntymään vakavia keskeytyksiä. Partisaanit panivat toimeen väijytyksiä, miinoittivat tai räjäyttivät siltoja eri paikoissa divisioonan selustassa yli 30 kertaa. Pari kertaa partisaanit onnistuivat pääsemään kauas, jopa Lieksa-Joensuun väliselle rataosalle asti miinoittamaan.

 

Vastaavasti Päämajan ja 14. Divisioonan omat kaukopartiot suuntasivat lukuisia tiedustelu- ja hävitysretkiä vihollisen puolella aina Muurmannin radalla asti. Hävitysretkistä huomattavin toteutettiin vuoden 1942 alussa. Tammikuun alussa 1942 Raappana sai Päämajalta käskyn muodostaa peräti kahden pataljoonan vahvuinen taisteluosasto Muurmannin radalle suuntautuvaa hävitysretkeä varten. Hävitysretken tavoitteena oli tukea Maaselän kannaksella tuon aikana raivoavia ankaria torjuntataisteluita; siellä puna-armeija oli aloittanut voimakkaan vastahyökkäyksen suomalaisjoukkoja vastaan ja käskytetyn hävitysretken tavoitteena oli helpottaa torjuntataisteluita käyvien suomalaisjoukkojen painetta.

 

Raappanan käskystä perustettiin majuri Arnold Majewskin johtama Osasto M. Tämä Majewskin taisteluosaston, jonka vahvuus oli lähes 1.300 miestä ja 270 hevosta, tehtävänä oli tuhota puna-armeijan huolto- ja viestiyhteydet Muurmannin radalla Vojatsun ja Sekeen välillä. Taisteluosasto M:n lähtöasemasta hävityskohteeseen oli matkaa paksussa lumihangessa ja mäkisessä maastossa noin 100 kilometriä. Osasto aloitti raskaan marssin vihollisen selustaan 14. tammikuuta 1942 ja käskytetty hävitystoiminta kohteessa alkoi viiden päivän marssin jälkeen 19. tammikuuta. Kohteessa tuhottiin rautatiesilta, kahdeksan rautatievaihdetta, yli 10 rautatievaunua, 10 kilometrin matkalta puhelin- ja lennätinjohtoa pylväineen ja peräti noin 100 rakennusta, joista 14 oli kasarmeja ja 20 sotatarvikevarastoa. Taisteluosasto M onnistui hävitystehtävässään täydellisesti. Vihollinen onnistuttiin yllättämään täysin, minkä johdosta taisteluosasto menetti kaatuneina vain kolme miestä. Kovassa pakkasessa päiväkausien raskas hiihtomarssi aiheutti kuitenkin kymmenille miehille eriasteisia paleltumia.

 

Seuraavana vuonna puna-armeija puolestaan ryhtyi yllättäen hyökkäykseen niin ikään kahden pataljoonan miehistä kootun taisteluosaston voimin. Kesäkuun 26. päivänä 1943 puna-armeijalaiset ryhtyivät peräti 6.000 kranaatin tulivalmistelun jälkeen raivoisaan hyökkäykseen JR 52:n lohkolla tukikohta "Palloa" vastaan. Tukikohdassa oli vain yksi joukkue suomalaisia, ja tukikohta menetettiin heti. Raappanan käskyttämä vastahyökkäys alkoi jo seuraavan päivän aamulla, jolloin lyhyen mutta ankaran taistelun jälkeen tukikohta saatiin takaisin divisioonan haltuun. Viholliselta jäi Pallon alueelle 115 kaatunutta ja 27 antautui vangiksi. Vihollisen taistelutappioiksi laskettiin noin 370 miestä. Vastahyökkäys oli raskas myös 14. Divisioonalle, sillä suomalaisten taistelutappiot olivat peräti 223 miestä, joista 37 katosi, 25 kaatui ja 161 haavoittui.

 

Ylipäällikkö Mannerheimin 75-vuotispäivänä vuonna 1942 14. Divisioona lahjoitti Marskille kelohonkaisen metsästysmajan Repolan Lieksanjärvellä. Korpisoturit olivat rakentaneet majan, saunan ja kalamajan omin käsineen. Vuonna 1944 sotatapahtumien muututtua rakennukset purettiin ja siirrettiin koti-Suomen puolelle. Uusi sijaintipaikka löytyi Lopelta, Puneliajärven rannalta vuonna 1945.

 

Raappana toi Suomelle myös viimeisen suuren torjuntavoiton Ilomantsissa vuoden 1944 elokuussa. Heinäkuun lopussa Raappana sai Ylipäälliköltä käskyn siirtyä Ilomantsiin, jossa hänelle alistettiin siellä olevat ja sinne suunnatut joukot. Samaan aikaan Raappana hoiti edelleen myös 14. Divisoonan komentajantehtäviä. Ilomantissa Raappanan johtamat joukot saarrostivat ja tuhosivat korpitaisteluissa kaksi puna-armeijan divisioonaa.

 

Jatkosodassa kenraalimajuri Raappanan johtaman 14. Divisioonan taistelutappiot eli tappiot kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina olivat hyökkäysvaiheen aikana vuonna 1941 noin 3.500 miestä, asemasodan vuosina 1942 noin 1.200 ja vuonna 1943 1.100 miestä sekä torjuntataistelujen vuotena 1944 noin 1.500 miestä.

 

Nykypäivää

 

Rukajärven suunnan taisteluista on tehty vuonna 1999 elokuva (Rukajärventie).

 

Rukajärven suunnan historiayhdistys ry on kerännyt perinneaineistoa, joka on nähtävillä Rukajärvi-keskuksen kahdessa toimipisteessä – Lieksassa ja Iisalmessa. Molemmat paikkakunnat ovat tärkeitä Rukajärven suunnan sotahistorian kannalta. Rukajärven suunnan huolto, miehistötäydennykset ja lomalaiset kulkivat Lieksan aseman kautta. Lieksasta oli myös paljon sotilaita Rukajärvellä. Iisalmi oli puolestaan tärkeä paikka Ylä-Savosta kotoisin olleiden Rukajärven taistelijoiden kauttakulkuasemana.

 

Marsalkka Mannerheimin metsästysmaja on toiminut Lopella vuodesta 1959 lähtien matkailunähtävyytenä. Mannerheimin käyttämä sauna toimii majan yhteydessä tilaussaunana. Vuonna 1992 metsästysmajan läheisyyteen avattiin kenttävartiomuseo Sisu majan rakentajien kunniaksi.

 

Ilomantsin näytelmäkerhon Möhkön kesäteatterissa oli kesällä 2014 ja on myös tulevana kesänä 2015 suurnäytelmä Mottimestari kenraalimajuri Erkki Raappanasta. Näytelmä oli kesällä 2014 erittäin suosittu, jopa niin, että lähes kaikki näytännöt olivat loppuunmyytyjä.

 

 

Lähteet:  Jari Leskisen haastattelu 16.3.2015 ja Jatkosodan pikkujättiläinen -teoksesta erityisesti Eero Elfvengrenin kirjoittamat osuudet Rukajärvestä.

Kuvat:  Esa Grönlund