Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC HELSINKI /

Soihdut

Äitienpäiväkonsertti koko perheelle 7.5.2016

Klubimme järjesti jo kuudetta kertaa suositun Äitienpäiväkonsertin Vuosaaren kirkossa.

 

Ennen konserttia tarjottiin vieraille kakkua ja kahvia sekä lapsille mehua. Kahvin jälkeen siirryttiin saliin, jossa klubin presidentti toivotti kaikki lämpimästi tervetulleiksi.  

 

Laulut äideille aloitti tätä juhlaa varten koottu kuoro Vuosaaren musiikkikoulun koululaisten iltapäivätoiminnan ryhmistä. Kuorossa lauloi 1. ja 2.luokan oppilaita Kanavan, Auringonpilkun ja Sasekan ryhmistä.

 

Toisena esiintyi Vuosaaren Musiikkikoulun lauluyhtye, joka on toiminut vuodesta 2014. Yhtyeen ohjelmisto pohjaa viihde- ja kansanmusiikkiin. Ohjaajana toimii Taija Kangaskokko.

 

Lasten jälkeen Suomalaisia säveltäjiä ja runoutta tulkitsivat sopraano, lion Merja Vartia ja häntä säesti lion Teija Tuukkanen. Tulkittavana olivat säveltäjät Petri Laaksonen, Heikki Sarmanto ja Rauno Lehtinen.

 

Puheen äideille piti Lions-liiton edellinen puheenjohtaja Tuomo Holopainen

.

Katettu pöytä odotti vieraita,
Katettu pöytä odotti vieraita,
ja heitä saapui runsaasti.
ja heitä saapui runsaasti.
Lasten ip.kerhon kuoro
Lasten ip.kerhon kuoro

Musiikkikoulun lauluyhtye
Musiikkikoulun lauluyhtye
Sopraano Merja ja pianossa Teija
Sopraano Merja ja pianossa Teija
Tuomon puhe äideille
Tuomon puhe äideille

Klubimme viiri ja valkovuokkokimppu
Klubimme viiri ja valkovuokkokimppu

Suomen lions-liitto www.lions.fi