Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC HELSINKI /

Soihdut

Auta Lasta - Auta Perhettä avustuskeräys 21.11.2015

Klubimme toteutti jälleen avustuskeräyksen vuosaarelaisille perheille, joilla arki sujuu yhden vanhemman voimin.

 

Avustusidea on yksinkertainen. Kauppaan saapuvien asiakkaiden halutaan ostavan yksi ylimääräinen tavara ja lahjoittamaan se keräykseen. Tavarat voivat olla esimerkiksi pilaantumatonta ruokaa kuten säilykkeitä, myslejä, maitojauhetta, pähkinöitä, teetä, kaakaota, keksejä. Lahjoittaa voi myös pesuaineita ja hygieniatuotteita, sekä uusia lasten leluja, pelejä ja vaatteita.

 

Hyvä ohje on, että osta sellaista mitä itsekin käyttäisit tai veisit tuliaiseksi lapsiperheelle.

 

Avustuskeräys toteutettiin siten, että Lions-klubit vastasivat lahjoitusten keruusta ja lahjoitetut tuotteet jaetaan Pienperheyhdistyksen kautta Vuosaaren alueella oleville yhden vanhemman perheille. Pienperheyhdistyksen edustajan, Luru Natusen, mukaan lähestyvä joulu koettelee monen pientuloisen perheen lompakkoa. ”Nämä lahjoitusvaroina saadut elintarvikkeet ja muut tuotteet ovat perheille kullanarvoisia”. Pienperheyhdistys ry on Ensi- ja Turvakotien liiton jäsenjärjestö, joka tukee vanhemmuutta yhden vanhemman perheissä ja edistää lasten hyvinvointia.

 

Keräys toteutettiin yhdessä Lions club Helsinki / Vuosaaren kanssa. Keräyspisteet sijaitsivat Columbuksessa Citymarketin sekä S-marketin kassalinjastojen edustalla la klo 10.00 – 14.00. KLubit keräsivät yhteensä noin 10 ostoskärryllistä tavaraa.



Suomen lions-liitto www.lions.fi