Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Vartiokylä

Huuumekoiran toiminta

 

Koirien ja ohjaajien koulutus

Tulli on kouluttanut ja käyttänyt huumekoiria vuodesta 1969 alkaen. Ensimmäiset koirat koulutettiin opaskoirakoulun tiloissa Helsingin Pitäjänmäellä, 1970- ja -80-luvuilla koirakoulu toimi Haminassa ja nykyään vuodesta 1990 Kirkkonummella.

Tullin koirakoulu toimii 1900-luvun alkupuolella rakennetussa kiinteistössä, johon kuuluu päärakennuksen lisäksi koirien harjoitusrakennus ja kiinteistönhoitajan asuinrakennus. Koirakoulun toiminnasta vastaa rehtori Ari Nieminen. Hänen lisäkseen koululla on yksi päätoiminen kouluttaja.

Tullin koirakoulu on tehnyt koulutusyhteistyötä Suomen vankeinhoitolaitoksen ja rajavartiolaitoksen kanssa usean vuoden ajan. Tällä hetkellä rajavartiolaitoksessa ja useassa vankilassa työskentelee Tullin koirakoulusta valmistuneita huumekoiria. Rahakoirien kouluttamisessa tehdään yhteistyötä poliisin kanssa.

Tullikoiran kouluttaminen

Koira on laumaeläin, joka haluaa miellyttää laumanjohtajaa. Tullikoiran laumanjohtaja on sen ohjaaja. Ohjaajalle se tekee työnsä ja tältä se odottaa onnistuessaan hyväksyntää ja palkintoa, joka on yleensä leikkihetki ohjaajan kanssa.

Koiraa ei voi pakottaa, vaan sen on tehtävä kaikki vapaaehtoisesti. Siksi tullikoiran koulutus perustuu leikkiin, ja sen pitää olla koirasta hauskaa. Jos ”saalista” ei vähään aikaan löydy, ohjaaja järjestää koulutusmielessä löytöjä, ettei koira unohtaisi miten kivaa saaliin löytäminen on.

Kouluun vuoden ikäisenä

Koiran kouluttaminen aloitetaan sosiaalistamisella, ympäristöharjoittelulla ja työympäristöön tutustumisella noin seitsenviikkoisena ohjaajan, kasvattajan tai kennelalan opiskelijan luona. Pentu testataan puolivuotiaana viikon pituisella testausjaksolla. Jakson aikana selvitetään koiran luonnetta ja koulutettavuutta. Testaamisen tarkoituksena on myös karsia sopimattomat yksilöt ja valmentaa ohjaajaa toimimaan siten, että vuoden ikäisenä pentu olisi valmis varsinaiseen koulutukseen. Koirat tulevat tällöin ohjaajineen koirakoululle työn kanssa jaksotetulle, yhteensä kolmen kuukauden mittaiselle peruskurssille.

Erilaisiin olosuhteisiin opettelua

Kurssien suunnittelussa ja kokoonpanossa otetaan huomioon työparin osaaminen ja ammattitaito sekä ympäristöt, joissa koiran kanssa tullaan työskentelemään. Koiran toimenkuvaan voivat kuulua mm. satamat, lentokentät, rekka- ja henkilöautot, pienveneet, varastot, matkustajahallit, maastot sekä kaikki mahdolliset välineet ja paikat, millä erilaisia tuotteita salakuljetetaan tai missä niitä säilytetään. Sen on pystyttävä työskentelemään väentungoksessa, metelissä, voimakkaissa hajuissa ja ahtaissa paikoissa. Koulutuksen aikana tehdään käytännön harjoituksia kaikenlaisissa mahdollisissa työympäristöissä, jotta koira harjaantuisi työskentelemään myös muunlaisissa ympäristöissä kuin missä sen tavallinen virkapaikka on.

Tullikoira työskentelee käskemättä

Koira reagoi opetettuihin hajuihin missä ja milloin tahansa, myös ilman eri käskyä. Koira löytää huumeen, savukkeet tai käteisen rahan olosuhteista riippuen kohtuullisen nopeasti. Sillä ei ole mitään ennakkoluuloja siitä, missä tai kenellä niitä voi tai ei voi olla.

Koira ja ohjaaja opiskelevat yhteistyötä

Tullikoirien ja ohjaajien peruskoulutusjaksoilla harjoitellaan monia toimivan yhteistyön perusasioita. Yksi niistä on hallittavuus, joka tarkoittaa erilaisia yhteistyötaitojen ja -kykyjen hallintaa ja johon kuuluvat myös koiran hoitoon liittyvät toimet.

Toiminta peruskoulutuksen jälkeen

Kolmen kuukauden peruskoulutuksen saanut koira ohjaajineen on käyttökelpoinen yksikkö valvonnassa, mutta vasta noin vuoden monipuolisen työkokemuksen jälkeen parilla on tarvittava rutiini tullivalvonnan vaihtelevalla työkentällä.

Työssä oleville koirille järjestetään vuosittain viikon mittaisia kertauskursseja, joissa opitaan uutta ja kerrataan jo koulutettuja asioita, korjataan mahdollisia virhetoimintoja ja harjoitellaan etsintää aidoissa työskentely-ympäristöissä. Myös koirien terveys tarkastetaan vuosittain kertauskurssien yhteydessä.

 

Lisätietoja koirista löytyy oheisessa linkissä:

 

Ohessa kuvia vierailustamme Lentotullissa tammikuussa 2013.


Presidentti Arto Toivonen antaa aidon pronssileijonan Lentotullin päällikölle Mika Pitkäniemelle.
Presidentti Arto Toivonen antaa aidon pronssileijo...
Veli Lasse, Eki ja Teijo kuuntelivat esitystä tarkkoina.
Veli Lasse, Eki ja Teijo kuuntelivat esitystä tark...
Lääkeväärennösten määrä ihmetyttää veli Seppoa.
Lääkeväärennösten määrä ihmetyttää veli Seppoa.

Huumekoira Nipan löytöhavainto palkitaan aina leikillä.
Huumekoira Nipan löytöhavainto palkitaan aina leik...
Nipan päivän työt ovat ohi ja huilaaminen sekä omat touhut alkavat.
Nipan päivän työt ovat ohi ja huilaaminen sekä oma...

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin